tiistai 22. tammikuuta 2013

Huhuu, missä voittajat luuraavat?

Arvoin tosin vasta eilen, mutta vielä ei kukaan voittaneista ole ilmoittautunut. Missähän  luuraatte?



Tämän päivän ohjelmistoon kuului lääkärireissu ja muutamia ajanvarauksia. Kääk! Ei tässä muuta ehdi kuin rampata itseään hoidattamassa. Onneksi labratulokset olivat pääpiirteissään o.k. paitsi maksa-arvot, jotka voivat olla koholla lääkkeidenkin takia. Joka tapauksessa nyt alkaa tipaton kausi, varmuuden vuoksi. Mutta lääkkeiden vaihtoakin on todennäköisesti tiedossa.

Olen ylen harvoin katsellut oikein pahoja unia. Sen sijaan unissa käyn säännöllisesti läpi elämääni, suunnilleen aikajärjestyksessä ja edeten lopusta alkuun. Nyt kuitenkin näin pahan unen ja vielä edesmenneestä äidistä. Hän oli hyvissä fyysisissä voimissa, mutta selvästi jo muistisairauden kourissa. Ensin hän toimitti kotona jotain askaretta, taisi siivota. Sitten hän yhtäkkiä hyppäsi auton rattiin ja lähti ajaa viilettämään kuusiaidan viertä ja vanhaa peltotietä. Muistin yhtäkkiä, unessa edelleen, että peltotiehän on kynnetty ylös jo vuosikymmenet sitten ja lähdin perään. Siellähän se auto oli avo-ojassa peräpuoli pystyssä ja kaikin puolin rutussa. Sen voitte arvata, miten äitimuorille oli käynyt. Ikävä uni, ei voi muuta sanoa.

Ehkä jännittelen omien vaivojen ja tutkimusten lisäksi isän tulevaa syntymäpäivää. Ei tasavuosia eikä juhlallisuuksia, mutta kun mennään yli ysikympin, on jokainen merkkipäivä oma virstanpylväänsä. Vuosi sitten juotiin kahvit terveyskeskuksessa ja äitikin tuotiin vielä paikalle. Se oli viimeinen tilaisuus, jolloin koko pesue plus vanhemmat olimme yhtäaikaa läsnä. Äiti tosin ei tainnut käsittää edes sitä, missä oli, saati ketkä olivat läsnä. --- Luin jostain otsikon, että porkkana päivässä pitää mielen positiivisena tai jotain sen tapaista.

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!