Tämä sunnuntaipäivä on mennyt rattoisasti Rintamamiestalo 2:n merkeissä. Huomaan ostaneeni varastoon niin paljon mööpeleitä ja ruokia, että nyt sille harrastukselle on pistettävä stoppi, jos nimittäin aion jotain omin pikku kätösinkin tehdä. Kovin pientä näpräämistä tämä suunnilleen lundby-kokoinen talo vaatii.
Olen katsastellut arvontapalkintoja paketointiosastolle, mutta siinä ja siinä taitaa olla, lähtevätkö ne vielä huomenna. Kärsivällisyyttä, pyydän, vaikka itse hätäilinkin voittajien perään.
Tässä vietettiin juhliakin. Isäni täytti 91 vuotta ja naureskelimme, että siinä oikein kolmepäiväisiä kekkereitä pidettiin. Puolet perillisistä oli juhlapäivänä ja loput ilmeisesti tänään. Me siis juhlapäivänä. Hyvä varmaan olikin, ettei koko konkkaronkka ollut kerralla faijaa väsyttämässä. Isä oli varsin pirteä, mutta kuulo on mennyt kovin huonoksi, kuten kuulolaitekin. Luultavasti kuulemista vaikeuttaa ympärillä oleva hälinä, mitä aina isosta vierasjoukosta tulee. Hän saa uuden kuulolaitteen vasta ensi kuun puolivälin paikkeilla. Sitä pitää odottaa kuukauden verran, joka tuntuu aika pitkältä ajalta. - Tämä nukkekodin äijä saa nyt edustaa synttärisankaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!