tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Aina sitä vuoden vaihtuessa miettii mennyttä ja aprikoi tulevaa. Mitä tämäkin vuosi mahtaa tuoda tullessaan? Uusista kujeista ei niin väliä, mutta toivottavasti vältymme sairauksilta ja pahalta kuolemalta. Tässä iässä itse, mies vielä vanhempana, vaarista puhumattakaan, kun ollaan, niin voi tapahtua mitä tahansa. Jokaisesta hyvästä päivästä sopii olla todella iloinen ja kiitollinen.


Miehen kivut ovat pahentuneet viime vuosina ja hän jo ehti ennen joulua ensimmäisen kerran ääneen pohtia, miten kauan ylipäätään pystymme asumaan isossa omakotitalossa ison tontin keskellä. Se oli semmoinen päivä, jolloin lumityöt ottivat oikein koville. Ihan äkkiä meistä ei sentään kai tule kerrostaloasukkeja. Jo yli kolmekymmentä vuotta sitten lääkäri povasi hänelle pyörätuolitulevaisuutta eli siihen nähden kaikki on mennyt ihan hyvin. Toistaiseksi.

Uutta vuotta otimme vastaan kaksistaan. Omalla pihalla käytiin pikaisesti katsomassa naapurien ja kylänmiesten ilotulitteita. Kaupungilla olisi ollut upea ilotulitus, jota katsomaan vähän havittelimme, mutta ilma näytti sen verran märältä, että jäi menemättä. Onneksi sen voi katsoa youtuubista.

Kalenterit on vaihdettu, paitsi yksi, joka on vielä tuntemattomassa paikassa kiinteistön alueella.  - Ruoka oli mitätöntä eikä ollenkaan juhlaruokaa. No, haaskioon ei ruokaa meillä heitetä kuin ns. viimeisessä hädässä. Sama linja jatkuu tänäänkin: joulun lohijämiä, joskin muusiin haudattuna. Kinkusta arvelin, että jos mies tuo huomenna kaupasta herneitä, niin rupean keittämään kinkkurokkaa. Huomenna katsastan jääkaapin ja arvatenkin kompostoin ainakin hernesalaatin lopun. Sitä en ainakaan uskalla enää nostaa pöytään.

12 kommenttia:

  1. Onnellista uutta vuotta ja terveyttä samoin ♥

    VastaaPoista
  2. Onnellista uutta vuotta.
    Mekin söimme "jouluruokaa" tänään eli maksalaatikkoa. En tarjoa sitä koskaan jouluna, kun sitä syödään läpi vuoden, siksi lainausmerkit.

    VastaaPoista
  3. Meillä on syöty myös jouluruokia edelleen, pikkuisen vaihdellen. Tein jo lihaperunat kinkusta ja hyvää oli. Lisäsin joukkoon porkkanoita ja purjoa pakastimesta sekä tietysti perunat.

    Kotoa saadun perinteen mukaisesti pois ei ruokaa voi heittää liian helposti. Ennen sanottiin että se on syntiä.

    Hyvää Uutta Vuotta ja toivotaan terveyttä niin sinne teille kuin meille tännekin.

    VastaaPoista
  4. Taidetaan olla sen verran varttuneita, etten sanoisi ikäihmisiä, että ainakin äideillemme oli pula-aika vielä tuoreessa muistissa. Samat opit seurasivat tyttärillekin matkaevääksi. Ei silti, moni tämän päivän nuori, keski-ikäinen tai eläkeläinen saa yhtä lailla raappia kukkaronpohjia ruokaostoksia tehdessään.

    VastaaPoista
  5. Terveyttä, Iloa ja Onnea vuoteen 2013!

    On syöty jämiä...
    Eihän sitä voi heittää pois :) ..vaikka alkoi jo tuntua että tulee korvistakin jo jouluruokaa.
    Ikää on sen verran, että kehystettynä on omat käyttämättömät sodanjälkeiset ruokakupongit :)

    VastaaPoista
  6. Uudelle vuodelle onnea ja terveyttä!
    Odottelen mielenkiinnolla kirjasi julkaisua.
    Tuleekohan se ihan yleiseen myyntiin sitten.

    VastaaPoista
  7. Aika tutulta kuulosta vuodenvaihteen pohdiskelusi, samaa meillä mietittiin. Ei ole sanottu, montako vuotta enää jaksetaan lunta kolata ja katolta pudotella. Toistaiseksi on kuitenkin vielä jaksettu.
    Ja ne jouluruuat. Ei meilläkään roskikseen laiteta vaan tuulensuojaan. Onneksi nyt on jo saatu jääkaappi lähes tyhjäksi ja tänään jo maistui nakit ja perunasalaatti. Ja ne suklaat pitää saada sulatettua vyötäröltä. Ans kattoo.
    Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
  8. Hyvää uutta vuotta! Omakotitalossa asuminen on tosiaan aika työteliästä, mutta toisaalta se pitää ihmisen toimintakykyisenä ehkä pidempään kuin ns. helppo asuminen. Siinä kun on vähän pakko ne lumet luoda ja nurmikot leikata - tulee päivittäinen liikunta-annos sitten kaupan päälle. Olen tuota asiaa miettinyt monesti sen jälkeen kun itse luovuimme omakotiasumisesta...

    VastaaPoista
  9. Ihanaa loppuvuotta Sinulle ja perheellesi. Minäkin olen sitä mieltä, että lumityöt ja muu kotityö pitää ihmisen vireänä. Kipu on ikävä vieras - pitää vain hidastaa tahtia

    VastaaPoista
  10. Vasta nyt pitkän loman lopulla olen melkein saanut lukemattomat blogit käytyä läpi, niin haipakkaa oli joulunalus... Eli kaikkea hyvää loppuvuodelle! Ellei "sille" löydy ottajaa, niin muistathan, että BoD:illa teetetyt saa maksusta nettikauppoihin myyntiin, palvelu on suomeksi (vaikka firma on Saksassa) jne... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Ja juu, varasuunnitelma on olemassa.

      Poista
  11. Kiitokset toivotuksistanne. Yhteisesti kaikille hyvää joulun loppua! Ja juu, kyllä taatusti kerron, milloin "se" tulee myyntiin. Voi olla, että joudun kissojen ja koirien kanssa haalimaan ostavia asiakkaita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!