perjantai 1. helmikuuta 2013

Helmikuu ja Riitan nimipäivä

Ottakaa Riitat nimipäiväonnittelut vastaan! Kevättä kohti ollaan menossa. Tai mistä sitä vielä tietää, millaiset tuiskut ja pakkaset on edessä, mutta valoa päin mennään. Ilmankos sunnuntaina onkin Valon päivä. Ja kynttilänpäivä. Tässähän on juhlaa juhlan päälle: maanantaina saamelaisten kansallispäivä, tiistaina Runebergin päivä ja viikon päästä laskiaissunnuntai. -Mukavaa viikonloppua kaikille!


Bannerikuva kokonaisena osoittaa meidän pihajänisten aktiivisuuden. Edestakaisin mennään pitkin pihaa. Illalla hangelle heittämistäni kauroista sen sijaan ei aamulla näy jälkeäkään. Enkä ole saanut pupujakaan kuvattua. Mies sanoo nähneensä niitä valoisanakin aikana.

Tänään minulla oli taas lääkärireissu. Kuukauden päästä pitää mennä labraan, kolmen kuukauden päästä uudestaan lääkärin puheille. Ei tule elämä yksitoikkoiseksi, ei! Tässä välissä on yksi uusi lääkekin, joka ei ollut ihan halpakaan. Tietenkään tämä lääke ei kuulu kela-korvattaviin eikä edes kartuta lääkekertymää.

Vaikka periaatteessa kannatan verotusta tyyliin "keisarille se, mikä keisarille kuuluu", niin tästä tänään voimaan astuneesta muutoksesta irvistän pahasti. Kukaan ei ehdoin tahdoin syö lääkkeitä, oli vaiva nimeltään mikä tahansa.

6 kommenttia:

  1. Villiviini, sorry, että sairauksia ilmenee, mutta nehän tulevat jos ovat tullakseen...

    Minullakin on lääkkeitä, joista ei korvata senttiäkään eikä niitä oteta edes omavastuuosuuteen. Vuosi sitten laitatin hyalgaania (kukonhelttauutetta) viisi piikkiä kumpaankin polveeni, eikä sitäkään huomioitu millään tavalla. Lääkärinpalkkioineen meni 600 euroa tähän. Ja sitten on paljon muuta...

    Aikaisemmin Kela korvasi osan noista hyalgaanipistoksista, ja niitä annettiin ilmaiseksi potilaille. Nyt en enää saanut, ja siksi ostin itse.
    MInulla on pahoja kulumia useimmissa nivelissä, ja nämä pistokset ovat auttaneet siihen vaivaan, särkyä ei ole. Ranteissa olen käyttänyt villalämmittimiä, ne ovat hyvät, en syö särkylääkkeitä, koska minulla on paljon muitakin lääkkeitä...

    Hyvää ja särytöntä viikonloppua, Villiviini!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöistätämä vanheneminen on, Aili-mummo, mutta ei maha mittää, kestettävä on. Minäkin kudoin itselleni puolikaskintaat, jotka siis päättyvät niveliin. Ne ne ovat kivat yölämmittimet.- Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua.

      Poista
  2. Toivottavasti lääkkeet purevat ja saat hyvää hoitoa. Monenlaista tälläkin suunnalla on ollut lähinnä miehen sydänjuttujen takia. Nyt hänellä vointi on hyvä viimekesäisen operaation jälkeen, ei voi kuin kiittää loistavia kardiologeja, he osaavat työnsä.

    Tämä Riitta kiittää nimmparionnitteluista ja toivottaa hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos nimppari toivotuksista :) Toivotaan että lääkkeet tepsii !!! Iloa viikonloppuusi ♥

    VastaaPoista
  4. Ihanan keväistä on jo! Tänä aamuna havahduin siihen, että linnuthan laulavat jo!!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kun kevät tulee. Mukavaa helmikuuta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!