En nyt voi,enkä saanut lupaakaan kertoa mieltäni painavasta asiasta, joka koskee rakasta ihmistä. Kukaan ei ole kuollut, kuitenkaan. Voimia ja rohkeutta tarvitaan, ettei katkea selkä, ei fyysisesti eikä kuvaannollisesti. Ja niitä enkeleitä riittävä määrä.
Etteivät surut yhteen loppuisi, niin olihan isä taas tänään tehnyt ambulanssimatkan. Vuodeosastolla ei ollut tilaa, joten 92-vuotias vanhus joutui reissaamaan kotiin takaisin yhden lisäpillerin kanssa. Nestettä oli taas kertynyt. Olikohan tämä se pilleri, jonka aluesairaala viimeksi poisti? Ei ihme, että vaarin ääni oli puhelimessa kovin, kovin väsynyt. Kelläs ei olisi, jos puolen päivää saa odottaa jotain herratohtoria. Ja pahemmaksi menee, jos ennustaa saa, näiden tulevien leikkausten takia. Jos nyt enää voi pahentua. Mekään emme huomenna ehdi katsomaan, kun isännällä on oma lääkäriaika.
Niinpä en tänään saanut tehtyä yhtään mitään. Jaa ripustin sentään tallilyhdyt parvekkeen kaiteelle, mutta nyt ei ole fiilistä edes niitä esitellä.
Että semmoista tänään. Tietojeni valossa huomenna ei sen parempaa, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Toivotaan ainakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!