lauantai 21. joulukuuta 2013

Väsynyt, mutta onnellinen!

Noinhan se vanha kliseinen sanonta kuuluu ja on taas kerran niin totta, niin totta. Juhlat menivät todella hienosti, mutta sen ne tekivät, että kaikki joulukortit jäivät lähettämättä. Muutenkin olo on aika uupunut. Hyvä kun talo on siivottu, mutta astioiden rahtaaminen omile paikoilleen vie aikansa, kun osa on yläkerrrasta, osa tuvasta, osa salin kaapista. Onneksi tiskikone pesee ne ja ihant marttasiskot, jotka hoitivat tarjoilun, olivat hoitaneet jo illan aikana suurimman osan tiskeistä. Valkoiset rimpsuessut ompelin keväällä jo edellisen kirjani julkaareihin.

Tuossa vasemmassa yläkulmassa he hääräävätkin. Seuraava pikkukuva on meidän pihakivemme jouluvaloista. Amaryllis on viime vuodelta. Tänä vuonna saimme ihania kukkia, joista yksikään ei ollut amaryllis. En vain ole vielä muistanut heitä kuvata.

No, oikeassa laidassa on tietysti päällimmäisenä päivän sankari, jonka hinta on 23 euroa postikuluineen. Sen alapuolella talomme kuva jostain noin vuoden 1910-paikkeilta, luulisin. Ja sen vieressä torstain juhlapöytämme. Taidanpa lisätä tämän joulukortin lisäksi vielä muutaman muunkin kuvan. Mitä illan ohjelmaan tuli, oli ystävämme Pekka ottanut viulun mukaansa ja ilahdutti meitä pienellä viulukonsertilla. Jos loistava viulisti soittaa Sibeliusta, niin voitte arvata, että se nostaa tunnelman heti vaikki miten korkealle. Sitten myöhemmin mieheni soittajakavereista eri ajoilta ja eri paikoista koostuva porukka esitti tunnin joulukonsertin. Puhaltajien ikähaitari oli 71 - ehkä 17 v. Kuuntelimme tuttuja, perinteisiä joululauluja, ensin vakavammalla mielellä, päätteeksi kevyempää.

Mitä tarjottavaan tuli, niin sitä oli riittävästi. Pieniä cocktail-piirakoita ja munavoita, juustoa ja keksejä, joista osa oli kaupasta, osa itse leivottuja seesaminsiemenkeksejä. Ruskeita pipareita kaupasta ja Hildegard Bingeniläisen äly-ja hermoipipareita taatulla reseptilläni. Taateli-suklaakakkua ja rusinakakkua. Nämäkin olivat kotitekoisia. Luumukräämiä. Glögiä ja lihalientä. Vihreitä kuulia ja suklaanamuja. Tietysti vähempikin olisi piisannut, mutta tuo jälkiruoka ja kahvikakut olivatkin erityisjuhlan kunniaksi.

Tässä yhteinen kortti kaikille blogini ystäville:


Hyvää ja rauhallista joulua!





Soittajista ja vieraista en pane kuvia, mutta edellä mainittuja taisi olla kahdeksan kappaletta, vieraita ehkä nelisenkymmentä.

7 kommenttia:

  1. Kiitos sammoin sinne sinulle ja onnittelut uuvesta kirjastasi :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta kirjasta!
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua! Onnittelut uudelle kirjalle!
    Hyvät tarjottavat ovat notkuneet pöydissä ja nuo essut ovat vallan mainiot!

    VastaaPoista
  4. Onnea uudesta kirjasta ja mukavaa joulun odotusta : )

    VastaaPoista
  5. Onpas sinulla kiva idea laittaa pikkuliinat poikittain valkoisen liinan päälle. Antaa mukavasti ryhtiä pöydälle.
    Nyt varmaan pääset rauhassa lepäämään joulunviettoon. Toivottavasti jalkasi eivät kovin väsyneet "ramppaamisesta". Huomaamatta tulee paljon kulkemista astioiden kantamisesta.
    Niin ja lämpimät onnittelut kirjasi johdosta ja oikein onnellista joulun aikaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille ja oikein ihanaa joulua myös!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea sinulle ja miehellesi, Villiviini:)
    Lämpimät onnittelut jo toisesta kirjasta!♥
    Oikein ihanaa joulua sinulle / teille!♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!