Hyvän päivän ilta

Nyt tämä täti on tyytyväinen. Tänään nimittäin tuli kaksi mieluisaa viestiä: pääsen esittelemään ja myymäänkin kirjaani kahdelle naisporukalle. Tai ainakin pääsen toivomaan, että joku kaivaisi kukkaronsa esille. Keväälle on jo aikaisemmin varattu kolmaskin tilaisuus, jossa on minulle annettu oikein juhlallisesti nimitys esitelmöitsijä tai jotain sen tapaista. Kivaahan se on. Aikanaan pidin paljonkin erilaisia puheita ja luentoja, mutta taidot rapisevat kun niitä ei käytä. Nyt taas on sen verran rutiinia palautunut, etten enää suuremmin jännitäkään.

Tässä on kuva vanhasta Postlarin talosta, jonka tienoille asettuu ensimmäinen kirjani. Tässä minun vaarini oli viimeinen vuokraviljelijä, jonka tilan omistaja eli valtio passitti muihin maisemiin 1920-luvun lopulla, kun tilukset tarvittiin nuorisovankilan käyttöön. Nyt talo, kuten muutkin samalla mäellä olevat rakennukset ovat myynnissä. Senaatti niitä myy. Tässä pytingissä on kaksi asuntoa. Isä muisteli lapsuudestaan, että toisessa päässä oli iso tupa, sitten muutama sänkykamari ja sali sekä tampuuri elikä eteinen.

Isä kertoi myös sen, miten he äidin kanssa olivat joskus takavuosina pyytäneet päästä katsomaan vanhoja tiloja. Hyvä ettei varsiluudan kanssa heitä ajettu pois pihasta eikä puhettakaan siitä, että olisi sisään päästetty. Isä oli vieläkin vähän pahoillaan, sillä se oli sentään hänen syntymäkotinsa. Tietysti huoneet on remontoitu moneen kertaan ja varmaan huonejakoakin muutettu.