Niitä ilonpilkahduksia tarvitaan

Vaikkei tässä  murheita ole ollutkaan sen jälkeen, kun mies kotiutui, niin huomasin eilen hänen sairaalassa viettämänä 8 kahdeksan päivää olleen pitkät kuin nälkävuosi. Väitin nimittäin miehen olleen sairaalassa kaksi viikkoa. Ei sentään, mutta siltä se tuntui.

Viime yönä, kun vilkaisin vielä kertaalleen sähköpostilaatikkoon, löysin sieltä riemastuttavan viestin. Kirjoistani tulee sittenkin aika iso ja hyvä juttu ammattilehteen. Se jo sellaisenaan on iso ilo, puhumattakaan siitä että jospa se toisi jonkun tilauksen. Niiden varaan ei kuitenkaan kannata liikaa laskea... kollegat tuntien. Vaikka johan sekin hivelee, kun tituleerataan kirjailijaksi. Lapsi on iloinen pienestäkin lahjasta.

Tänään olen pääasiassa lukenut koulukaverin isonveljen kirjaa, jossa hän muistelee elämää sodanjälkeisessä  köyhässä Suomessa ja sotainvalidi-isän poikana. Kirjoittajaa en tuntenut, sillä hän oli sen verran vanhempi ja kävi eri kouluakin.