Leppoisaa helluntai-illan jatkoa! Blogini arvonta päättyi äsken ja voittajaksi osoittautui Kotipuron Riitta. Onneksi olkoon! Jo aikaisemmin "välierän" voittaja Anitta odottaa edelleen palkintoaan: kyllä se täältä on lähdössä! Samoin lohdutuspalkinto Hukkakukalle. Anitan ja Hukkakukan osoite minulla jo onkin, mutta lähetäpä Riitta vielä omasi.
Helluntaikukkaset teille kaikille, jotka osallistuitte arvontaan, kiitos!
Vanha pihasyreeni on jo kukkinut, mutta tämä myöhäisempi kukkija eli Josika (miten lie kirjoitusasun laita) vasta availee nuppujaan. Monilla jo juhannusruusutkin kukkivat. Meidän ruusupensaamme on pihan toisella laidalla, mutta taidankin tehdä matkan kompostille ja ottaa kameran mukaan, jos vaikka meidänkin ruusumme kukkisi. Kaikki kukkivat tänä vuonna etuajassa.
Parin sadepäivän jälkeen tänään on ollut mukava istua terassilla ihastelemassa kesää. Näitä elukoita tai muita luontoilmiöitä ei ole näkyynyt ja naapuruston lapsetkin on kai lähetetty mummulaan, kun on kovin hiljaista. Paitsi että tuolla kilometrin, puolentoista päässä joku on juhlistanut helluntaipyhää moottorisahaa pärryyttämällä. Ei tuntunut kivalta. Tämä pihapupu osaa nauttia villivihanneksista. Taitaa olla voikukanlehti menossa. Pupu oli melkein meidän postilaatikon vieressä ja sain oikein hyvin kuvattua sen omalta terassilta käsin.
Tekaisin pyhän kunniaksi raparperipiirakan lähessamalla ohjeella, jota käytin edelliseenkin piirakkaan. Silloin sekoitin päällisen rahka- ja akermaviilipurkeista plus kananmunasta, nyt pelkästään vanhasta kermaviilistä. Rahka oli NIIN epäilyttävän vanhaa ja jo vähän homeistakin, että sitä en sentään uskaltanut enää käyttää. Hyvää tuli tästäkin ja on tarjottavaa kesärengille, jonka pitäisi taas huomenna astua palvelukseen.
Illalla syömme tanskalaisia pottuja, silliä, graavattua kirjolohta ja siianmätiä smetanaan sekoitettuna. Nam-nam. Samaa tosin syötiin eilenkin, mutta eipä kesäruoka tästä paljon parane. Salaattilautasellinen nautitaan sitten vähän myöhemmin jälkiruoaksi. Heippa!
Piti tulla tännekin tietty hehkuttamaan onneani arpajaisissa :) Sähköpostia ja varmaan saitkin täältäpäin ! Saitpa pupusesta hyvän kuvan ♥ Iloista kesäviikkoa sinulle :)
VastaaPoista