lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannusyö ja kesäpäivänseisaus

Se on mittumaari nyt, vaikkei lämpötilasta uskoisi. Juhannusruusut omassa pihassa ovat jo lähes kukkineet loppuun, mutta tämä kuva on otettu omasta pihasta käsin. Valtava juhannusruusupusikko, josta meidänkin ruusumme on kai aikanaan nipistetty. En raaski suurentaa kuvaa, mutta klikkaamalla se varmaan suurenee: ruusuja ovat. Otsikkokuvan ruusut ovat niitä oman pihan kukkijoita.


Pellon laidasta on tämä toinenkin kaivettu yön hämärässä: punalehtiruusu. Se kukkii nyt ensimmäistä kertaa meidän pihassamme muutaman kituvuoden vauhtia otettuaan.


Kun en pitkään aikaan ole siteerannut Vuotuista ajantietoa, kirj. Kustaa Vilkuna, enkä Vanhan kansan merkkipäivät -teosta, niin katsotaanpa nyt, mitä vanha kansa sanoo. Vilkuna kirjoittaa niin pitkästi juhannuksesta, etten jaksa sitä siteerata. Tiivistettynä juhannus on lemmen- ja muidenkin taikojen yö. Senhän nyt kaikki muistavat, mutta kun en niitä sulhasia enää meinaa katsastaa, niin hypätään yli. Enää ei tarvitse kerätä seitsemää kukkasta tyynyn alle eikä kieriä nakupellenä naapurin ruispellossa.

Hyvä vuosi on tiedossa, jos juhannuspäivän aurinko nousee selkeälle taivaalle.
Märkä, mutta muuten hyvä loppukesä pn tiedossa sateen sattuessa.

Kun  juhannuspäivän aamuna kuuden aikaan lakaisee lattian ja vie roskat kolmen tien haaraan, niin ei tule kirppuja sinä vuonna.

Sananjalan uskotaan kukkivan juhannusyönä. Se, joka saa kukan haltuunsa, saattaa  kulkea näkymättömänä ja näkee aarnivalkeiden palavan. Kukan löytyminen tosin on hankalaa, sillä itiökasvit eivät kuki...

Millainen on mansikka Juhanina, sellainen on jyvä Jaakkona.
Mitä ennen juhannusta sataa, sataa laariin, mutta mitä jälkeen juhannuksen, sataa laarista pois.

Kun pieni kesä on kylmä, niin iso kesä on lämmin (pieni kesä = ennen juhannusta, iso kesä = juhannuksen jälkeen).

Lumisateesta juhannuksena ei kumpikaan kirjan mainitse mitään. "Aina on poutaa, kun vain sateilta joutaa", sanoo kuitenkin toinen näistä lähdeteoksistani.

Eletään me siivosti, ei palelluteta pyrstöä kylmällä kivellä, ei pudota veneestä ja hukuta, ei ryypitä liikaa juhlajuomia eikä syödä itseämme ähkyksi. Vähän saa kuitenkia herkuista napa naukua.
Hauskaa jussinpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!