Sain kuin sainkin miehen houkuteltua lähtemään Muhevaiselle. Mukaan sieltä lähti kaksi säleikkövilliviiniä, tomaatti, kurkkua, munakoiso, pinaattia, laventelia, ruohosipulia, samettikukkaa ja päälle päätteeksi pussillinen niitä pari päivää sitten kaivattuja perunansiemeniä sekä yksi kuolemattomuuden yrtti.
Sen ominaisuuksia pitää vielä tutkia tarkemmin, mutta eipä siitä varmaan tässä iässä mitään haittaakaan ole. Nimestä päätellen se on syötävä kasvi. Punarinta hyppeli pihassa ihmettelemässä istutustouhujani. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa sekin ilmoittautui.
Potut jäivät vielä istuttamatta. kun puhti loppui. Samettikukista suurin osa tarvitaan kasvilavoille, joita toivottavasti ruvetaan ensi viikolla laittelemaan rengin kanssa. Villiviinitkin kaivamme pojan kanssa maahan vasta huomenna. Ne tulevat säleikköön naapurin rajalle.
Päivä on ollut suloisen lämmin ja aurinkoinen. Jos olisi ollut arki, olisi mies taatusti ollut ruohonleikkurin päällä, kun nytkin harkitsi sitä hetkisen. Toivottavasti huomenna ei sada.
Ei passaa liikaa syödä sitä kuolemattomuudenyrttiä, sillä kukapa tänne ikuisiksi ajoiksi haluais jäädä =D
VastaaPoistaOnneksi ilmat viileni siedettäviksi, taas jaksaa jotain puuhastellakin, eikä vaan läähätellä varjoa etsien =)
Hei ISO kiitos paketista ♥ Kaikki tuli tarpeeseen ;) Nyt on loma lukemistakin !
VastaaPoistaSain peketin jo perjantaina mutten ole aiemmin ehtinyt kiittämään
Kiitos kiittämisestä!
Poista