Pihassa asuu pupuperhe. Yhtenä päivänä näimme nurmikolla poikasen ja tietysti kamera oli sisällä. Toiseen kertaan varmaan sama kaveri oli kasvihuoneen vieressä, eikä minulla tietenkään kameraa mukana. Tämän kuvan jänis on sen verran pulskan näköinen, että on varmaan pikkupupun emo. Kaikesta päätellen pesä on tontin laidan ison kuusen tukevien oksien suojassa.
Tämä komea fasaani päivystää usein saman kuusen liepeillä, mutta tuskin puu sentään kahta eläinperhettä majoittaa. Ehkä kukko vain kiertää tutkimassa tiluksiaan.
Tiluksista tuli mieleen aamuinen juttu. Kaksi aikuista naista isojen koiriensa kanssa kävelivät keskellä naapurin viljapeltoa. Pellon laidassa, meidän tonttimme rajalla vaelsi kaksi pikkutyttöä ja heille pääsin sanomaan, että ei toisten viljapelloilla kuulu kulkea. Pikkulikat ehkä tallustelivat ymmärtämättömyyttään, mutta että aikuisetkin! Ehkä he ovat niitä, jotka ulottavat jokamiehen oikeutensa vaikka naapurin pihaan tai pellolle.
Ai niin, arvonta jatkuu edelleen! Ja Anitta: en ole vieläkään saanut viestiäsi, vaikka olen kolunnut kaikki roskapostilaatikotkin.
No, pöh. Mihinkähän se viesti on sitten eksynyt. laittelenpa uudestaan.
VastaaPoistaLaiton nyt gmail-postiin (edellinen kolumbus-postiin)
VastaaPoistaPerille tuli, Anitta. Vastasin gmailiin.
VastaaPoistaHm. Ei näy minun g-mail-postissa viestiäsi. Onpa erikoista.
VastaaPoistaOliki mennyt luukku-postiini. Vastaan kohta. :)
VastaaPoista