Ohjelmoitu mummu

Almanakka täyttyy kiivasta vauhtia: labra, labra, kolme Helsingin luultavasti päiväreissua erilaisissa toimenpiteissä ja kaikki tämä parin viikon sisällä. Onneksi toisen ja kolmannen labran sai yhdistettyä keskenään. Näet muuten olisin rampannut kokeissa kahtena peräkkäisenä päivänä ensi viikolla. Urakka alkaa huomenaamulla ja päätimme käväistä sen jälkeen jossain nauttimassa aamupäiväkahvit.

Ei voi valittaa, kun näin hyvää huolta pidetään. Yksi tulevista toimenpiteistä vaatii noutajaa (siis sairaalasta --) ja vahtia yöksi kotiin. Siitä tulee varmaan rankka viikko, sillä jo seuraavana aamuna pitää päästä aikaisin sädehoitoklinikalle.

Noutajasta tulikin mieleen vanha uskomus, että palokärki tietää kuolemaa. Komeasti kirkuva palokärki on nyt asettunut lähimetsikköömme ja ilmoittautunut muutamana päivänä. Tätä ei ole tapahtunut moneen vuoteen enkä tosiaankaan ota uskoakseni tähän ennusmerkkiin. Valitettavasti se naputteli niin tiiviisti vasten männynlaitaa, vaikka olikin lähellä, ettei siitä olisi saanut kuvaa. Ei vaikka olisi ollut kamerakin paikalla.

Tämä mummu on ahkeroinut muutenkin eli sain vihdoin viimeisetkin luumut illalla perattua ja keitettyä hilloksi. Nyt on mistä ottaa, mutta kieltämättä jalkoja vähän turvottaa ja taitaa unikin tulla pyytämättä. Ajattelin viedä purkin, pari hilloa myös vaarille tuliaisiksi, kun käväisemme perjantaina morjenstamassa ennen hänen lähtöään Kaunialaan. Luumuhillo aamupuuron päällä maistuu varmaan vaarillekin.

Muuten olo on edelleen hyvä, mutta iltapäivänokoset maistuivat tänäänkin. Nukahdin heti kirjaston sohvaan, kun mies kolautti oven perässään kiinni ja lähti harrastuksiinsa. Unien jälkeen olikin taas uudet voimat luumuhommiin.