Olipa päivä!

Kuten mainostin viime yönä, niin kaikki sujui hoidoissa erinomaisesti. Sen verran laskimoportin tikkaukset särkivät, että yöllä oli poikettava alakertaan hakemaan särkylääkettä, mutta muuten kaikki sujui kuin rasvattu. Mies kävi torstaina tilaamassa lääkkeen, jonka piti tänään tulla apteekkiin. Mies lähtikin iltapäivällä apteekkireissulle.

Kymmentä vaille neljältä soi puhelin ja farmaseutti ilmoitti, ettei lääke tullutkaan. Sen saisi vasta maanantaina. Lääke kyllä oli lähtenyt Oulusta ja tullut tukkuliikkeen Espoon varastoon, mutta sinne jäänyt. Sanoin tosi ruman sanan. Ettei nyt voinut kukaan ilmoittaa aikaisemmin, ennen kuin tukku lähtee viikonlopun viettoon, sillä lääke on määrä aloittaa sunnuntaina. Eikä tukussakaan kellot soineet: olisivathan nuo voineet lähettää tosi-tosi kalliin lääketilauksen taksillakin, jos eivät vakiokuormaansa saaneet. Mutta ei. Kukaan ei reagoinut.

Mieskin ehti samoihin aikoihin apteekin tiskille ja viipyi siellä aika tarkkaan tunnin asiaa selvittämässä. Farmaseutti oli hermona, proviisori oli selvittämässä asiaa ja olipa apteekkarikin hankittu langan päähän. Oli myös otettu yhteys syöpäklinikalle, josta tuli tiukka ohje: jos ei lääkettä muualta löydy, niin potilas ottakoon taksin ja ajakoon piikinhakuun sunnuntaina Helsinkiin. Lainaamaan sen viiden pistoksen sarjan ensimmäisen piikin, joka pitäisi myöhemmin palauttaa tietenkin klinikalle.

Nyt sitten jännitetään, miten käy, sillä yksi fiksu farmaseutti oli apteekista löytynyt ja huomauttanut, että korvaava, täsmälleen sama lääke on toisen tukun valikoimassa ja he toimittavat tavaraa tarvittaessa myös lauantaina. Minun pitäisi sunnuntaina olla vallan muussa paikassa kuin Syöpäsairaalassa: olen kutsuttu pitämään juhlapuhetta erääseen tilaisuuteen ja siellä myös aion olla.

Arvaatte, että verenpaine nousi, eikä pelkästään minulla. Onneksi kotona oli puikot ja lankaa. Kudoin Fifi-huivini valmiiksi, vaikka mainitusta syystä varmaan johtui ainakin osittain, että loppupäähän tuli runsaasti virheitä. Sitten otin uuden kerän iloisenkirjavaa lankaa, josta rupesin kutomaan sukkaa. Ensimmäinen sukka ei ihan ehtinyt valmiiksi asti, mutta aika pitkälle, terän puoliväliin. Jos saan molemmat valmiiksi, pidän juhlapuheeni uudet sukat jalassa ja iskemätön pipo päässä. Tukka onkin harventunut entisestään, mutta rotanhäntä roikkuu vielä niskassa.