Meillä 30 astetta

Ei tullut mieleenkään loikoilla riippumatossa, kun lämpömittari näyttää plus 30 astetta. Aurinkovarjoakaan ei jaksettu hakea aitasta, hyvä kun iltapäivällä jaksettiin vähän aikaa istua terassilla. Siis siihen aikaan, kun siihen ei aurinko paistanut. Tunnistaako kukaan tätä etumaista kukkaa? Purkissa luki vain "kesäkukka".

Verhot on tehty vanhoista suihkuverhoista ja ne siis ovat näkösuojana, vaikka tuskin nyt sentään nakuna rupean riippumatossa makoilemaan. Pihan riippumatto taitaa juuri ja juuri näkyä nurmikon toisella puolella puiden katveessa. Sekin laitetaan kuntoon jahka keritään ja helteiltä jaksetaan. Kummankaan sydänvaivat ovat sen verran vakavia, ettei ihan kannata liikaa ahertaa tässä kuumuudessa, kun ei ole pakko. Ei silti, ensi viikolla viimeistään jo viilenee ja sitten voi tarvita filttiä alle ja päälle.

Veimme kuitenkin tyttärelle lupaamamme ilmapatjan ja petarin, kun ei meillä itsellä ole niille nyt käyttöä ja hän voi vaikka loikoilla patjan päällä omassa pihassaan. Mies kävi kaupassa ja toi erinomaisia kotimaisia perunoita, joita söimme sillin ja voinokareen kanssa iltaruoaksi. Eipä sitä tällä helteellä muuta kaivannut.

Kun oma aamupalani käsittää varmaan lähemmäs puoli kiloa kasviksia, ei enää illalla siitäkään tarvitse pitää huolta. Pitäisikin oikeastaan punnita aamupala: yksi avokado, 4 kirsikkatomaattia, pala suippopaprikaa, lohko punasipulia ja 6-8 marinoitua valkosipulinkynttä. Usein vielä n. 6 cm kurkkua tai kesäkurpitsaa. Viisi väriäkin tulee ihan automaattisesti. Mies ei voisi kuvitellakaan itse syövänsä tätä... hän syö mieluummin jonkun hedelmän aamaleipänsä kanssa. Lisäksi tänään minulla oli herkkupalana aitoja pohjoiskarjalaisia karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Ja kannullinen teetä, desin verran tuoremehua ja mustikkasoppaa.

Tällä sitä sitten mennään pitkälle iltapäivään aina päiväkahville saakka ja vietetään aamiaispöydässä kahden lehden lukuaika plus usein vielä aamunokoset. Minähän tuppaan nukkumaan istuviltani ja nukahtavani alta aikayksikön silloinkin kun ei olisi tarpeen. Uniapnean hoito tulee näemmä todella tarpeeseen. "Monisairas nainen". Se olen minä. Onneksi henki sentään pihisee. Menen runsaan viikon päästä sisätautilääkärille tarkistuttamaan lääkitystä, kun ei syöpälääkäri suostunut katsomaan ja uusimaan muut kuin suoranaisesti syöpään liittyvät lääkkeet. Onneksi kortisonia vähennetään asteittain ja pian lopetetaankin. Elättelen toivoa, että naamavärkki kapenisi edes vähän nykyisestä possu-mallista.

Mies sai vihdoinkin eilen kutsun pieleen menneen operaationsa jatkoselvittelyyn, joka on vielä tässä kuussa. Hyvä niin, sillä tilanne on ollut raastava. Toivottavasti asia korjaantuu eikä hän joudu käyttämään katetria tai vaippoja koko loppuikäänsä.