Yömyssyllä

Nyt yömyssy ei ole se perinteinen, vaan käynpä hakemassa pienen yövoileivän. Ei silti, nestemäinenkin myssy olisi ollut paikallaan, sillä tein äsken parisen tuntia ahkerasti töitä. Tekstiä editoin kyläkirjaan. Menossa on versio 2 eikä tietoakaan, miten monta kertaa vielä olen T-ystäväni tekstin kimpussa. Ja päinvastoin. Hidasta on, mutta sitä ei kukaan käsitä, joka ei itse ole tähän hommaan joutunut. Samahan se oli lehdenteossakin. Oikoluvun olisi pitänyt sujua kuin tanssi. Minultakin kerran kysyttiin, osaanko oikolukea samalla kun kirjoitan tekstiä. No en todellakaan! Kysyjä kuulemma osasi.

Tämä on oikeastaan ns. kuvituskuva, vaikka onkin otettu oman pihan kukista tänä kesänä. Varjoliljat kukkivat ja suureksi ällistyksekseni myös valkoisena ja paikassa, jonne siemenen on täytynyt lentää tuulen tai jonkun linnun mukana. Nämä tämän väriset kukkivat pääasiassa aitan seinustalla.

Minähän varmaan kerroin, että lähden pienelle sairaalareissulle sunnuntai-iltana. Lähdin ja sain mukaani kasvoilla pidettävän maskin uniapnean hoitoon. Nukuin yhden yön harjoitusmielessä sairaalassa ja sitten vaan kotiin! Nyt eivät ämmät sitten ainakaan sairaalassa marise kuorsaamisestani. Kahden yön kokemuksella voin kertoa, että maskin kanssa voi hyvinkin nukkua, vaikka on se vähän outo tietysti alkuun. En muistanut puhua muutamasta asiasta lääkärille, mutta onneksi tällä viikolla on vielä yksi lääkärissäkäynti. Pitää muutenkin kirjoittaa lista valitettavista vaivoista ja raportoida syöpäsairaalan muuttaneista lääkkeistä. Kun syöpälääkäri ei suostunut uusimaan eräitä lääkkeitäni, niin pakko on mennä yksityiselle. Luottamukseni omaa terkkaria kohtaan ei ole kovin korkealla eikä sinne nyt heinäkuussa pääsisikään. Viimeksi  - ennen siirtymistä yksityispalveluiden käyttöön - jonotusaika oli 7 viikkoa ja nyt mulla alkavat reseptit olla tyhjiä. Silloin ei tietysti ollut näin radikaaleja sairauksiakaan eikä lääkärikäyntiä kuin  kerran, pari vuodessa. Nythän siellä on saanut rampata senkin edestä. Kelakyytien omavastuukin täyttyi jo muistaakseni maaliskuun alussa.

Kun emme ole ehtineet yli viikkoon käydä vaaria tervehtimässä, kävimme tänään. Systeri siellä pakasti vaarille, 93 v. mansikoita! No hyvähän se, jos vielä muistaa syödäkin niitä. Itse päätin, että tänä kesänä syön mansikat tuoreina, kun en viime talvella läheskään kaikkia muistanut pistellä poskeeni. Meillä kun ei syödä jälkiruokia eikä makeita leivonnaisiakaan kuin vieraiden kanssa ja kun makeaa syön vain minä, en myöskään leivo.  Aamupuurokaan ei kuulu ruokalistallemme. Vaarilla kyllä oli vähän vanhempaakin vuosikertaa kuin meillä: lakkojakin vuodelta -79 ellen kuullut väärin systerin tuhahdusta.