Ylä- ja alamäkeä mennään

En tiedä, kumpi on se parempi, taapertaa kivistä ylämäkeä vai lasketella liukasta alamäkeä. Tänään kuitenkin tuli kumpaakin ääripäätä. Kun avasin illalla sähköpostin - minähän tulen tietokoneelle vasta iltamyöhällä - niin siellä oli ventovieraan henkilön pitkä viesti. Hän oli lukenut kirjani ja kiitti siitä niin kauniin sanoin, että tuli tippa silmään.

Toinen tippa tuli sitten, kun luin Anonyymin kirjoittajan kommentin kommentistani hänen kommenttiinsa. Jo on herkästi loukkaantuvia ihmisiä, vai oletteko kaikki muutkin sitä mieltä, että hän syystä pahoitti mielensä? Me olemme kovin erilaisia rakenteeltamme, kirjoitamme eri tavoin kuka lyhyemmin kuka laveammin ja reagoimmekin eri tavoin. Yksi pahastuu herkemmin kuin toinen. Toinen näkee "hittusia" siellä missä niitä ei olekaan. Sen sanon, että kissa vieköön, tahallani en halua ketään loukata. Paitsi ehkä juuri nyt menetin yhden lukijan. Mutta jos näin kävi, niin terve menoa.

Mikä kanta teillä muilla on anonyymeihin? Oletteko niin fiksuja, ettette välitä niistä vai oletteko ratkaisseet asian jollain muulla tavalla? Päivittäisen lukijamäärän ja seuraajamäärän perusteella lähellekään kaikki eivät koskaan kommentoi eikä tarvitsekaan, mutta jollain tavalla toivoisin, että kommentit tulisivat nimellä. Senhän voi kirjoittaa tekstinsä alle, ellei halua ilmaista omaa blogiaan tai jos sellaista ei ole. Enkä mistään tietäisi, onko Maija oikeasti Miina vaiko Miina Maija, Liisa vai Leena. Ihkaoikeaa nimeäänhän täällä ei ole pakko tietenkään edes ilmoittaa.

Onneksi kai tutut sentään pääsääntöisesti ovat ilmoittaneet kommenteissa tai muuten henkilöllisyytensä tai ainakin kertoneet lukevansa blogiani. Muuten, Facebookiin otan mielihyvin teitä, jotka lähetätte kaveripyynnön mukana tiedon tästä blogikaveruudesta. Nimelläni se sieltå löytyy.

Tuli varmaan selväksi, etten arvosta kovin korkealle nimettömiä kirjoituksia, olivat ne missä mediassa tahansa. Sen sijaan ehdottomasti arvostan kaikkia viestejänne. Niitä on kiva saada! Erityisesti viime talvena kaikki kommentit olivat kuin pieniä kultahippusia, usein oikein isojakin.

Meillä mietitään taas sairauskysymyksiä. Miehellä on vihdoin ja viimein tällä viikolla aika aluesairaalaan ja minä menen sinne ensi viikolla. Emme ole oikein hyvässä kunnossa kumpikaan. Jostain syystä jalkojani on ruvennut turvottamaan enemmän kuin koskaan. Nesteenpoistolääke oli vain muutaman päivän katkolla, joten tuskin sekään voi vaikuttaa. Nyt en kerta kaikkiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Pientä lämpöäkin on ruvennut pitämään ja henkeä ahistaa, ahistaa. PEF-mittaus on parhaillaan menossa. Mutta aina tulee mieleen, ettei se vaan olisi uusinut?

Nyt siirryn hetkeksi wordiin eli editoimaan tekstiä, joka on pitkä kuin nälkävuosi ja täyttä asiaa joka rivi. Se on sitä kyläkirjaa, josta olen maininnutkin moneen kertaan. Öitä!