Kadonnut kuva

Kirjoitin tämän jo facebookiin, mutten malta olla tarinoimatta siitä tässäkin. Minähän olen eri yhteyksissä kertonut kaipaavani kuvaa talomme navetasta, joka on hävitetty joskus kai 70-luvun alkupuolella. Kunta oli ilmoittanut, että navetta on joko korjattava tai purettava. Silloinen omistaja, kenraali Talvela (Vai perikuntako se jo? En jaksa tarkistaa Talvelan kuolinvuotta) puratti rakennuksen. Se oli rakennusmestari, talon entisen isäntä Perttilän suunnittelema ja mieheni muistaa, että se oli erikoinen, hieno pytinki ainakin ulkopuolelta katsottuna. Sisältä varmaan navetta oli kuin mikä tahansa tarkoituksenmukainen karjarakennus. Ehkä kuitenkin aikansa moderneja ratkaisuja noudattava, sillä rakennusmestari Perttilän sisar oli Orisbergin karjakkokoulun opinkäynyt karjakko ja toimi Uudenmaan maanviljelysseuran kiertävänä lääninkarjakkona.

Kerroksia oli tietenkin kaksi ja ajosillan kautta noustiin heinävintille, josta heinät pudotettiin suoraan lehmien ruokintapöydille. Kukaties siellä oli kotitarvemylly ja jauhokamari sekä kanala, kuten 30-luvulla vaarini rakentamassa navetassa?

Rakennuksessa oli mielenkiintoisia ulokkeita, olisiko ollut peräti parvekkeitakin ja päädyssä sauna. Mieheni sanoi, että jos hän olisi ollut rikas, olisi korjauttanut navetasta komean rivitalon. Rivitaloahan entinen kaupunginarkkitehti-vainaa kaavaili ja piirsikin tontille, mutta vanhan talomme paikalle. Tosin siinä vaiheessa, kun miehestäni tuli talonomistaja, oli navetta jo ajat sitten purettu ja rahansakin menivät romukuntoon päässeen päärakennuksen peruskorjaukseen.

Samainen kaupunginarkkitehti teki vielä yhden kolttosen: kun olemme asemakaava-alueen laidalla, piirsi mokoma rajalinjan tonttimme halki niin, että ikivanhat marjapensaamme ovat naapurin puolella. Näin hän tylysti rikkoi yli satavuotiaan maalaistalon luonnollisen pihapiirin rajan. Idea oli ollut rakentaa suora tie halki oman kunnan ja vielä kahden naapurikunnankin salaojitettujen viljapeltojen läpi, kävelyreitiksi näet jo poistetulle Kytömaan seisakkeelle. Tiesuunnitelma on haudattu ajat sitten, mutta meidän rajamme valitettavasti on ja pysyy. Vanhoista puista näkee luonnollisen pihanrajan. Olemme yrittäneet saada aikaan keskustelua nykyisen naapurin kanssa pienestä tonttikaupasta, mutta ilman suurempaa vastakaikua.

Meillä on ainoastaan pihapiiri, sillä tilan pellot oli jo paljon aikaisemmin myyty eri tahoille. Mutta talo ja aittarakennukseet on siirretty jo n. 1893 nykyiselle paikalleen. Senpä vuoksi haimme niille suojelun asemakaavalla, ettei ainakaan kukaan näppärä tuleva kaupunginarkkitehti rupea piirtämään meidän aikanamme rivitaloja tupamme päälle.

Taisin talostamme kertovassa kirjassanikin peräänkuuluttaa kuvia, mutta kukaan ei tunnustanut omistavansa tällaista aarretta. Entiseen aikaan kai kuvattiin enemmän ihmisiä, muttei rakennuksia.

Tänään sitten puhelin soi. Lankapuhelin, johon yleensä soittavat vain puhelinmyyjät. Sen takia soittajan nimikin meni minulta ohi ja ehkä olin hieman lyhytsanainen, kunnes rouva aloitti tarinansa. Hän oli saanut kirjani joululahjaksi ja etsinyt puhelinnumeroni soittaakseen ja kertoakseen, että hänelläpä on tällainen valokuva jostain 60-luvulta, jolloin hänen vanhempansa ja sisaruksensa asuivat talossa alivuokralaisina. Päävuokralainen perheineen asui talon toisessa päässä ja tämä monilapsinen perhe toisessa päässä. Siihen aikaan talossa oli kaksi sisäänkäyntiä, joten ilmeisesti nykyinen eteisen ovi ja mahdolliset muut ovet oli suljettu. Alivuokralaiset kulkivat porstuan ovesta ja heillä oli käytössään keittiö, tupa ja ilmeisesti yksi kamari.

Perhe oli viihtynyt talossa hyvin, mutta päävuokralainen, joka siis ei ollut Talvelan perhettä, oli korottanut roimasti vuokraa ja niin nämä hakeutuivat muualle asumaan. Rouva itse oli jo perheellinen ja asui kauppalan toisella laidalla, mutta kertoi mielellään lykänneensä lapset vaunuissa ehkä neljän kilometrin matkan.

Hänellä oli mukavia juttuja kerrottavana. Yhtenäkin juhannuksena päävuokralainen, ilmeisesti vähän viinaan menevä ja ehkä kiljuakin tehnyt miekkonen oli innostunut tanssittamaan kesäpossu-Loviisaan navetan edessä. Harva possu valssia tanssii, sanoi rouva!

Kun mieheni osti talon, ei vanhaa tavaraa ollut jäljellä muuta kuin kaksi lasten pikkutuolia; toinen pottatuoli ja toinen muistaakseni jonkun Helsingin lastenseimen leimalla varustettu. Ne entisöitin muutama vuosi sitten. Sitten jostain löytyi yksi aika krovi metallinen kynttilänjalka ja toinen, hivenen sievempi kynttelikkö. Ei muuta. Soittajarouva kertoi, että avovintillä oli lukittu komero tai ehkä kesähuone, josta oli raoista kurkkimalla näkynyt kenraalin asepuku.

Vanha pottatuoli entisöitynä

Nyt sitten vain odottelen vanhaa valokuvaa navetan nurkasta.