Ihmeellinen päivä

Tässä nyt taas kirjoittelen keskellä yötä, kun uni on vielä hakusessa. Aika jänniä, ellei suorastaan ihmeellisiä, juttuja on tänään tapahtunut. Ensinnäkin tämä otsikkokuva. Sen ja muutaman muunkin otin tänään. Ensn pihassa oli tämä:

Eikä hetkeäkään, kun niitä oli jo kaksi. Olemme pitkään epäilleet, että heitä voi asua tuon matalaoksaisen pihakuusen suojassa, ties vaikka siellä olisi jo poikasetkin. Pupujussipari kuitenkin viihtyi pihan puolella nakertamassa sammalta. Juurti eilen sanoin miehelle, että pitäisi ehkä kalkita nurmikkoa, mutta enpä taida sitä tehdäkään, nyt kun on ainakin kaksi uutta "perheenjäsentä" pihassa.

Enkeleitäkin taisi olla liikkeellä. Onnistuin huutamaan huutonetistä tämän Heljä Liukko-Sundströmin ihastuttavan enkeli-lasikortin. Muutaman muunkin enkelijutun olen ihan lähiaikoina hankkinut, mutta tämä kosketti erityisesti ja olinkin aika iloinen, kun huomasin sen saavani.

Mutta vielä iloisemmaksi tulin, kun ilmeni, että kortin myyjä asuu ihan naapurissa ja hän lupasi tulla tuomaan sen kotiovelle asti. Emme olleet aikaisemmin tavanneet ja niin siinä istuttiin ja tutusteltiin. Kun hänen sukunimensä oli tuttu ja kotipaikka myös, kysyin tietysti uteliaana ihmisenä, mitä sukua ja huonetta hän on. Joopa joo, melkein oltiin sukulaisia: tuolissa istui lapsenlapseni isän pikkuserkku! Että voi maailma olla pieni. Lisäksi hänen naapurinaan asuu mitä ilmeisemmin ihan oikea, ennenstään tuntematon sukulainen tai ainakin ehkä sukulaiseni eksä. Ja tunsipa vieraani myös yhden  pikkuserkkuni.

Niin että arvelen enkelin tuoneen minulle tänään yhden uuden ystävän. Uusia ystäviä tai vähintäänkin uusia tuttavia on tulla tupsahtanut vastaan tämän sairauteni aikana säännöllisin välaiajoin, puhumattakaan siitä, miten vanhat tutut ovat eläneet niin sanotusti hengessä mukana, tukeneet ja kannustaneet. Aiheellinen oli varmasti muistutus siitä, että enkeleitä pitää muistaa myös kiittää.

Mitäpä sitä muuta? Syötiin oikea herkkuateria. Pakkasessa on poroa ja otin jo eilen sulamaan paketin paahtopaistia, jonka lykkäsin piimään marinoitumaan. Siis ihan pelkkään piimään. Voi ettäs paisteista tuli pannulla paistaen herkkuateria! Lisäksi keitin ruusukaaleja ja työnsin uuniin miehen toivomat ranskanperunat. Tarkoitus oli keittää myös parsaa, jota oli ilmestynyt kauppaan viikolla, mutta sen unohdin. Sitä paitsi pienten kaalinpäiden perkaamisesssa oli jo ihan tarpeeksi askaretta. Ehkä syömme parsan huomenna.

Mitä sitten vaivoihin tulee, niin ei uutta. Ihan eivät sokerit tahdo olla kohdillaan, mutta onneksi jo maanantaina on diabeteshoitajan vastaanotto. Näkökään ei ole parantunut, jos ei pahentunutkaan. Näillä eväillä nyt mennään.