sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi

Niin se vuosi sitten vaihtui, meillä kaikessa rauhassa hiljaisuudessa. Ensimmäinen ensimmäistä on jotenkin niin juhlava päiväys, että on blogattava, oli asiaa tai ei. Meillä tosiaan vietettiin eilistä hissukseen kahdestaan. Mies ei edes ottanut pasuunaa esille ennen kuin äsken, se tosin ei johtunut aaton juhlavuudesta tai mistään. Ei vain kuulemma ollut soittopäällä.

Me söimme hyvin ja myös juoda lipitimme hyvin, nimittäin punaviinia ja puolilta öin vähän kuohuviiniäkin. Mies osti alkuruoaksi muutamaa herkullista kalaa, silliä, kylmäsavustettua lohta ja jotain katkarapusalaattia pienet nokareet kutakin. Lisäksi graavasin muutaman viipaleen naudanlihaa. Kaupan tarjouksessa oli kokonainen filee, ruoka-aines jota meillä ei käytännössä koskaan harrasteta. Nyt mies sitten ehdotti sitä kahden päivän ruoaksi. Marinoin pienen osan ohuina viipaleina valkosipulisilpun-mustapippuri-sitruuna-öljyn kanssa. Loput paistetaan vielä tänä iltana ja syödään valkosipuliperunoiden kanssa.

Rakettien räiskettä ja muuta pauketta kuului alkuillasta, mutta lähempänä H-hetkeä oli todella vaisua. Kaikki paukut oli varmaan käytetty silloin aikaisemmin. Koirat ja naapurin mummo varmaan kiittivät, mutta hiljaisuus tuntui melkein oudolta.



Tänään on jatkettu samaan tahtiin, siis kahdestaan kaikessa rauhassa. Viinin litkimisellä ei sentään vuoden ensimmäistä päivää aloitettu, vaan nukkumalla tosi pitkään. Rupesin vähän rakentelemaan nukketaloa, mutta puuhasta ei tullut mitään siinä vaiheessa kun olisi tarvittu liimaa. Unohdin pistää liiman kauppalistaan ja vanha oli kuivunut pulloon.

3 kommenttia:

  1. Herkulliselta kuulosti menyynne! Ja miten kaunis onkaan jouluruusu roosan värisenä! Vau! Hyvää alkanutta tätä vuotta!

    VastaaPoista
  2. Miniä tiesi kertoa, että tämä olisi alkuperäinen jouluruusun väri. Ihana joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  3. Ihan mielenkiintoista luettavaa tarinaa, Aurinko on pysytellyt piilossa aika tiiviisti, mutta hieno täysikuu tosiaan on ollut,meillä ei olekkaan erik.joulukoristeluja,muuta kuin pari kynttelikköä ja led valoja jonkin verran.Miten olet saanut nuo reunat tehtyä blogiisi, olisi kiva vaihtaa mallia, mutta en oo löytänyt kuin yksinkertaisia, onko linkkiä mistä voisi saada erilaisia sivu malleja.?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!