Jos on surua, on iloakin

Emme käyneet tänään sairaalassa, enkä soittanutkaan. Kas, puhuin eilen niin pitkät puhelut systereitten kanssa, että ilkeä, hakkaava yskä (nro 275 tai jotain sellaista vei melkein kokonaan äänen. Otin tänään viimeisen hevoskuuri-pillerin, jonka vaikutus oli tasan plus miinus nolla, mutta sai aikaan tämän kamalan yskän. Enhän tietenkään tiedä, oliko se juuri antibioottikuuri, mutta kummasti vain yskä ajoittui samaan aikaan.  Ehkä minussa vaeltaa monia bakteereita ja viruksia samaan aikaan? Kun yhdestä selviää, toinen iskee.

Luntakin on tullut taas aurakaluston kannalta kiitettävä määrä. Meidän kujalle ei kuitenkaan tarpeeksi, sillä se oli vielä illalla auraamatta. Toinen tytär kiitteli käydessään sitä, että hänellä on nelivetoauto.

Tyttärellä oli jymyuutisia. Hän hakee työtä siitä kaupungista, missä arkkipiispa asuu eli muuttaa uusiin maisemiin. Arkkipiispan lisäksi siellä asuu hänelle kaiketi aika tärkeä mies, jonka luokse neiti ainakin ensi hätään muuttaa kimpsuineen ja kampsuineen. Kaverista on ollut silloin tällöin epämääräisiä mainintoja, mutta nyt jo kuulimme nimenkin.Sekä minä että myös isänsä olimme vilpittömän iloisia. Jo pelkästään irtiotto kotimaisemista tekee hyvää. Muuttokuormaan pakataan ainakin piano, hevonen ja koira. Tallipaikka tallityötä vastaan on myös toiveissa. Kovana työntekijänä likka ihan varmasti tipahtaa tassuilleen. Ypäjältä valmistumisen jälkeen hän ei ole kai ollut päivääkään työttömänä. Se on selvä, että uusi elämänvaihe jännittää.

Onnea uuteen elämään!

 Olimme eilen isän luona varmaan ainakin kaksi tuntia. Väsynyt, verenpaine hyvin matala, tulehdusarvot hyvin korkeat, elämänhalu alamaissa, vessaan pääsee muttei sen pitemmälle.  Tuntuu kuin hän olisi jo antanut periksi. Se ilahdutti häntä valtavasti, että alkuviikolla selvisi kuitenkin yksi asia: eturauhassyöpää ei ole. Mutta silti Kalmiston Janne pitää kuulemma tiukasti kiinni kädestä. Enkeleitä toivon runsaasti isän käsipuoleen ja ympärille.

Sairaala varmaan tekee kaikkensa saadakseen arvot kohenemaan, mutta toistaiseksi ei oikein syytä ole löytynyt. "Harmillista" on sekin, että äijä on skarppi, eikä valitettavasti ole tarvinnut riittävästi kotipalvelun apuja. Kun hän oma-aloitteisesti lähti lauantaina sairaalaan, niin jo maanantaina olisi kotipalvelutiimi palaverissaan lisännyt käyntimääriä. Siitäkin varmaan väännetään kättä sitten, kun tilanne on vakiintunut. Täytyy vain luottaa siihen, että henkilökunta tekee voitavansa ja myös arvioi kunnon kokonaisvaltaisesti.

Systereitten kanssa tietysti pohdimme tilannetta, suunnittelimme 90-vuotispäivää ja niin edelleen. Sen päätöksen teimme, että synttärikahvit juodaan varmasti, jos faija vielä on täällä seurassamme ja muussa tapauksessa ensimmäiset muistokahvit. Kakkuja tilataan, kahvit ja tarjoilut viedään osastolle ja jos suinkin mahdollista, kärrätään äitikin omalta osastoltaan paikalle.