Apeaa aikaa

Tein eilen pitkään "terapiatyötä" eli puuhailin nukkekotiharrastuksen parissa. Se oli vastaisku apealle mielelle. Talon ulkoikkunat ja ikkunapokat tuli tehtyä ja vielä kun saan sisäikkunat värkättyä, niin alkaa mökin pystytys. Eli pian en enää voi sanoa, että mökkeröinen on aloittamista vaille valmis. Kirjoittamishommaakin olisi, mutta jotenkin siihen on nyt vaikea tarttua.

Tänään en ole saanut senkään vertaa tehtyä kuin eilen. Vähän luin yhtä Sesse Koiviston kirjoittamaa lotta-ajoista kertovaa kirjaa ja tässä päivä onkin jo tullut iltaan. Mutta taustalla muutamat hautajaisvirret ovat soineet päässä, vaikka sanat ei oikein muistukaan mieleen. Ei, ei meillä vielä hautajaisia valmistella, vaikka sekin aika voi olla lähellä. Virsikirja saa olla toistaiseksi hyllyssä.

Isä oli eilen kaatunut kotona kaksi kertaa ja oli sitten itse todennut, että paras on lähteä ambulanssikyydillä terveyskeskukseen. Näkyviä isompia seurauksia ei kupsahduksista ollut, mutta joku syy niihin tietysti täytyy olla. Uudet lääkkeet esimerkiksi, uusi lievä sydänkohtaus tai lievä aivoinfarkti tai jotain muuta, vaikka pelkkä liukastuminen lattialla. Vanhuus ei tule yksin, tapaa isäni aina sanoa.

Kun perjantaina kävimme katsomassa isää, niin hän oli kovin väsynyt ja tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin hän ei oikein jaksanut seurustella. Vielä edellisellä viikolla sairaalassa hän oli oikein pirteä, kävimme kahviossa ja juttelimme pitkään. Näin tilanteet voivat äkkiä muuttua.

Korjasin kaikki jouluvalot pois ikkunoista. Nuutin päivä on vietetty, joten oli jo aikakin. Yhdet enkelivalot saivat jäädä yläkerran ikkunaan. Verho ei ole minun tekemäni.