Isä oli reipas ja pirteä, äiti sen sijaan jatkoi nukkumista kuultuaan kuka oli käymässä. Vähän aikaa silitin kättä, mutta kun tilanne ei sen kummemmaksi muuttunut ja varsinkin kun huonekaveri oli petissään niin sanotusti omilla asioillaan (eli äh-äh-asialla kuten mieheni lapsuudenkodissa oli hienosteltu), niin ei muuta kuin poistuimme kauppa-asioille.
Isän kunto ei ehkä ole ihan niin hyvä kuin hän antaa ymmärtää. Runsaan viikon päästä hän viimeistään palaa uusiin tutkimuksiin, vaikka arveli pääsevänsä nyt välillä kotiin.
Toisen jouluruusumme kuva on jäänyt ottamatta, mutta toissa vuoden ruusu edustakoon sitä. Pitää muistaa käydä kastelemassa ja samalla kuvaamassa tämä uusikin.
Tenttasin isää taas kerran sukuasioista, mutta kukapa jälkeläisilleen menisi kertomaan sedän kuolinpesän konkurssista tai tuntemattomasta "kasvattitädistä", ei meidän suvussa ainakaan. Eli isälle nämä olivat vallan uusia asioita. Ei auta, minun on hankittava ainakin konkurssioikeudenkäynnin asiakirjat ja jatkettava tämän yhtäkkiä esiin putkahtaneen kasvattityttären penkomista.
Kovin tuttua on tuommoinen vaikeneminen... Minullakin oli täti, jonka kuoleman jälkeen paljastui, että neljän aviolapsen lisäksi oli kaksi kasvateiksi annettua aviotonta lasta. Edes kuolinvuoteellaan hän ei kertonut lapsilleen näistä sisaruksista, jotka sitten virkatodistuksesta paljastuivat perunkirjoituksen yhteydessä. Ja tädillä oli viisi siskoa, jotka kaikki tiesivät tästä, mutta eivät vuosikymmenten aikana hiiskahataneetkaan kenellekään!
VastaaPoistaouti a
sinulla kierros, äitini pertee mutta isältä muisti
VastaaPoistaKiitokset onnitteluista - olen ihan samaa mieltä iän karttumisen hyvistä puolista. Henkisesti se ainakin on tehnyt tosi hyvää, vaikka fysiikka ei olekaan entisensä :).
VastaaPoistaHmm, mielenkiinoisia nuo sukuasiat. Meilläkin paljastui yksi avioliitonulkopuolinen raskaus, viime vuosisadan alussa, joka oli ilmeisesti keskeytetty. Se oli kai kova juttu ankarasti uskonnollisessa suvussa, eikä siitä puhuttu. Miehen isoäiti tiesi siitä kertoa, kun hänen äitinsä oli ollut palveluksessa tämän minun sukuni edustajan kotitalossa. Ko. rouva ei juoruillut, joten luotan hänen kertomuksensa oikeellisuuteen. Kukaan sukulaisistani, joiden kanssa olen siitä puhunut, ei ole asiasta mitään kuullut. Mitäs, yksityisasiahan se, mutta kertoo jotain kyllä vaikenemisen ja tuomitsemisen ilmapiiristä, jossa 100 v. sitten elettiin...
Juu, sairasvuoteita on meilläkin piisannut. Äidin jouluisen toikkuroinnin syyksi paljastui reumatulehdus, minä löin varpaani mustaksi ja sairastin mahataudin :D. Mutta mitäs noista, kun ei sen kummempaa. Ei tautienkaan ole väliä, kunhan hoito löytyy :).