Iloa ja surua tänäänkin

Jos silmäni oikein erottavat seinäkalenterista, niin nyt on täysikuu. Ainakin Rikun nimipäivää vietetään ja eduskunta tuli joululomalta töihin. Pahkiainen, kun unohdin katsoa avajaiset, vaikka sitä suunnittelin. Tämän piti myös olla se päivä, jolloin meidän vaari kotiutuu sairaalasta, mutta aina ei käy niin kuin Strömsössä. Ennen, silloin kun hän oli voimissaan, olisi reippaasti tokaissut jotain siihen tapaan kuin että sika söi eväät. Nyt olivat vitsit vähissä ja äänikin puhelimessa kovin väsynyt.

Tulehdusarvot olivat taas nousseet ja vaari itsekin todennut, että ei jaksa lähteä kotiin, vaikka matkavaatteetkin oli jo päällä. Parempi näin, sillä eiköhän hänet olisi lähes paluukyydillä tuotu takaisin terveyskeskukseen, jos olisi oman tahtonsa mukaisesti päässyt lähtemään. Lääkäri olisi alun perin pitänyt häntä sisällä vielä huomisen, mutta nyt kotiutumiseen on vähintään pari päivää. Jos edes riittää, epäilenpä vain. Isä on hyvin, hyvin uupunut. Päätimme, että emme tänään mene käymään, että hän saisi levätä.

Nyt on taas aika muistaa kantaa puhelinta koko ajan mukana. Se nimittäin tahtoo minulta unohtua milloin mihinkin ja vaikka kuulen pirinän esimerkiksi yläkertaan, en yleensä pääse niin nopeasti alas, että ehtisin vastaamaan.

Onneksi surun ja luopumisen lisäksi on ilonpisaroitakin. Toinen tytär todella sai uuden työpaikan ja muuttaa lähiaikoina Turkuun. Asuntokin on järjestynyt hienosti ja työt alkavat maaliskuun alussa. Oma haikeutensa siinäkin, tietysti, mutta onneksi tuo sivistyksen kehto ei ole ihan maanäärissä ;-). Muistutin myös miestä siitä, että emmepä itsekään aikoinamme kysyneet omilta vanhemmilta muuttolupia.

Eläinkuntakin ilahdutti taas aamulla. Mustarastas oli kaiteella napostelemassa rusinoita. Pienempiäkin lintuja oli laudalla, mutten ehtinyt erottaa, minkä lajin tinteistä oli kysymys. Mustarastas on ilmeisesti se leski, jonka puoliso ilmeisesti jäi auton alle (onneksi ei meidän) ja joka on vuosikaudet, kesät talvet, asustellut meidän pihassa. Viime vuoden rakennustyöt naapurissa saivat lintuparan elämän sekaisin, mutta kiva, kun kotipiha on taas löytynyt. Ihan oikeasti olen jostain lukenut, että nämä ovat hyvin paikka- ja pariuskollisia lintuja.

Käpytikka oli myös aamulla talven ensimmäistä kertaa talipötköllä. Tai ainakin niin, että ehdin sen huomata ja kuvata. Nyt taas ilmat kylmenevät, joten rusinoita, kauroja ja siemeniä kannetaan kaksi- ja nelijalkaisille ystävillemme.