Ei uutta auringon alla

Tänne ei tänään kuulu mitään uutta, ei ainakaan hyviä uutisia. Jos alat tympääntyä murehtivaan V-viiniin, niin käännä sivua. En minä nytkään osaa muusta kirjoittaa kuin vanhan miehen kiusaamisesta.

Tai ehkä vähän ensin iloisempia juttuja: ovikello soi ja fb-kaveri oli oven takana. Osallistuin eilen hänen haasteeseensa, jossa luvattiin jotain itse tehtyä. Tänään se jo tuli: omin käsin leivottu reikäleipä. Happamuus oli just minun suuhuni sopiva ja ai että se muutenkin maistui hyvältä. Sillee aidolta hapanleivältä! Nam-nam. Pitäisiköhän yrittää elvyttää omat hapanleivän tekotaitoni, jotka ovat nukkuneet ainakin viimeiset neljä vuosikymmentä?

Postitytölläkin oli mukavaa tuomista. Ostin huutonetistä ihania nukkekotiruokia. Ihastuttavia, suloisia ruoka-annoksia, joista otin kuvankin, mutten muistanut laittaa sitä tietokoneelle. Suomeksi sanottuna kamera on alakerrassa. Kuva varmaan ilmestyy lähipäivinä nukkisblogiini. Sitä en lakkaa ihmettelemästä, miten jotkut osaakin väkertää niin pieniä ja niin hurmaavia juttuja. Mulla on niin sanotusti vähän krouvimpi ote tähän nukkekoteiluun,

Mies toi kassillisen perjantai-illan herkkuja ruokakaupasta. Luultavasti herkut riittävät koko viikonlopun ruoiksi. On savusilakoita ja muutakin savukalaa, savustettu kieli, marinoitu lampaanfile kummallekin, katkarapusalaattia, kaikkea siis sopiva määrä. Ei liikaa eikä liian vähän. Ehkä näistä jää vähän vielä vaalivalvojaisiinkin?

Odotin kauppamatkalla viipyvää miestä jo vähän peloissanikin, kun satuin huomaamaan nettiuutiset Uudenmaan tämän päivän kamalista liikenneoloista ja parista sadasta kolarista. Mies oli ajaa körötellyt rauhalliseen tapaansa liikenneolosuhteet huomioiden eikä ruuhkakaan ollut vielä alkanut. Hän vain oli piipahtanut appiukkoa tapaamassa ja viipyi sen takia.

Eilenhän isälle ei varsinaisesti luvattu mitään uutta tälle lopulle sairaala-ajalle. Keskustelimme tosin aika isoilla kirjaimilla siitä, miksi häneltä oli viety pyörätuoli, jota hän käytti vain käydessään puolisoa tapaamassa piiitkän käytävän toisessa päässä. Eilen hän oli saanut tuolin takaisin, mutta jo taas tänään se oli viety pois. Niinpä isä oli rollaattoria lykkien hiippaillut päivällä tapaamaan äitiä, mutta ollut sen jälkeen tosi väsynyt. Väsynyt ja masentunut, sehän on selvä. Ei isällä ole tarkoituksena jäädä pyörätuoliin istumaan, mutta pitäisi nyt sekin ymmärtää, miten tärkeää on päästä katsomaan dementoitunutta vaimoa. Kun sitä ei koskaan tiedä, milloin on viimeinen tapaaminen. Vai sitäkö tässä ajetaankin takaa? Tuntuu kuin vanhan miehen kiusaamisessa ei olisi määrää eikä mittaa. Kovat otteet vain naamioidaan kuntouttamiseksi. Tällaista loppuelämää eivät kumpikaan vanhemmistani varmaan ajatelleet toimiessaan mm. tämän saman kotikuntansa vanhusneuvostossa ja monessa muussa vanhus- ja veteraaniasiaa ajavassa yhteisössä.

Oletko jo käynyt äänestämässä? Minä en, sillä säästin ääneni varsinaiselle vaalipäivälle. Tähän mennessä en ole kertaakaan jättänyt äänestämättä missään vaaleissa. Sehän on kansalaisoikeus, ei velvollisuus.