Pientä iloa

Kyllä vaan, oli se eilen ihmettelemäni hauta tosiaan vaarini isonsiskon ja tämän toisen aviomiehen hauta. Vuosiluvut ja nimet täsmäsivät, mutta harmittelen vielä tänäänkin hölmöyttäni. Miten ei juolahtanutkaan pieneen päähäni, että siinä voisi olla "tuttuja", isäni Hilda-täti. Harmi kyllä, vaikka ottamastani kuvasta erottuvat olennaiset tiedot, niin ei paaden laidalla oleva reliefi. En kiinnittänyt siihen paikan päälläkään mitään huomiota. Kuvassa se jäi juuri haudalla olleen pienen pensaan taakse.No, tuleepa asiaa vielä toiseenkin vierailuun.

Epätarkka kuva meidän pihasta on otettu makuuhuoneen ikkunasta. Hevoskastanja se siinä kukkii. Rhododendron aloittelee kukintaa ja siperianunikkokin kukkii uudessa paikassa uuden värisenä: suurin osa kukista on keltaisia. Niistä en tullut ottaneeksi kuvaa, oli muuta tekemistä.

Nimittäin tänään olen ahkerasti ahertanut koko iltapäivän pihahommissa, istuttanut perennoja ja yhden pensaan, kaivellut likaruohoja kukkapenkeistä ja yrittänyt muutenkin siistiä penkinlaitoja. Trimmerikin pääsi töihin. Paljon jäi tekemättä, mutta voimat loppuivat ja iltakin tuli vastaan. Kasvimaa ja kasvihuone jäivät kokonaan käsittelemättä, vaikka ajattelin istuttaa ainakin muutaman samettikukan kasvimaan laidoille. Ei sitä aina kaikkea ehdi. Nyt on jo saunakin perjantai-illan tapaan lämpiämässä.

Huomenna meillä on tiedossa ylioppilasjuhlat. Mieheni nuoremman pojan tytärpuoli saa lakkinsa ja tunnen ainakin tänään itseni oikeasti mummiksi, vaikka biologista sidettä ei ole hiventäkään päivän merkkihenkilöön. Tällä neidolla meitä mummoja ja mummopuolia riittääkin standardimäärää enemmän. Tilanne huomenna voi olla vähintään sama kuin tyttärelläni, joka aikoinaan tuli velipuolensa ristiäisista silmät päässä pyörien. Neljä muoria oli ilmoittautunut lapsen mummoksi.