Tänään ahersin ulkona melkein koko iltapäivän niin toimeliaasti, että nyt olen ihan poikkiväsynyt. Vähästä sitä nykyisin väsyykin. Käväisin jo sängylläkin, mutta onneksi ei sentään uni tullut. Sinänsä kipeän selän ja särkevien jalkojen lepuuttelu vaakasuorassa asennossa teki hyvää sen jälkeen kun olin kärrännyt kottikärryllisen reunakiviä tontin toisesta laidasta toiseen laitaan, kaivellut rikkaruohojen lisäksi kaksi perennaa kivikovasta maasta ja rahdannut nekin tontin päästä päähän, tosin samassa kottikärrykuormassa kivenmurikoiden kanssa.
Mies toi peräkärryssä toisen lastin kiviä ja multasäkin, mutta minulle riitti loppu-urakaksi se, että juuri ja juuri sain siirrettyä kivenmötikät pois peräkärrystä. En jaksanut enää edes avata multasäkkiä, vaan potkin vain vähän peittoa kasvien päälle. Kasvit siis ovat kuunlilja ja iiris, jotka oli pakko siirtää vanhoilta paikoiltaan. Iiristä siirsin jo vuosi sitten, mutta ei lisä pahaa tee uudessa penkissä. Vielä pitää tutkia löytyisikö vanhan kasvihuoneen laidalta sellaista vanhan pionin juurakkoa, jonka saan kaivettua maasta, siis jaksan kaivaa vattupuskien keskeltä. Pitää palata asiaan esimerkiksi huomenna, jos on poutapäivä. Tarkoitus on yrittää reunustaa kukkapenkin tekele näillä kivillä ja täyttää penkkiä vanhoilla "perinnekasveillamme".
Kiertelin myös pitkin tonttia kameran kanssa ja otin kuvia kaikista mahdollisista kulmista. Kierroksellani "löysin" ojasta ihanian mustaherukoita. Tietenkään pensaiden olo siellä ei tullut yllätyksenä, mutta aikaisemmin en ole uskaltanut laskeutua penkalta ojan pohjalle marjaan. Nyt kai ojanpenkan ruoho on sen verran jo kulunutta ja ojakin niin kuiva, että hyvin onnistui. Marjat olivat makeita ja parempia kuin yhdessäkään muussa pensaassamme.
Tontin toisen pään kuvaamiselle on luonnolliset syynsä. Ensi vuonna tähän aikaan siinä luultavasti kävelee ihan eri ihmiset eikä se puoli tonttiakaan enää ole meidän marjatarhaamme. Toivottavasti saamme pensaita, joko vanhoja tai uusia, kasvamaan uuteen paikkaan, sinne pihan toiselle laidalle. Ja edes yhden omenapuun, joka kantaisi satoa.
Olettepa olleet ahkeria! Mä "kitkin" eilen puutarhan puolelta villiviinit, jotka kiemurtelivat melkein jo katonrajassa. Meillä on sellaiset katonreunukset, että villiviini tunkeutuu helposti sinne sisään. Mun metodi ei rasita selkää eikä onneksi paljoa käsiäkään, sillä otan villiviinin varresta kiinni ja vedän. Siinä on sitten mukavasti lehtiä ja pitkäkoipisia hämähäkkejä päässäkin... Tänään on kosteaa, joten etupihan villiviinit saavat vielä koristaa seinää ainakin tämän päivän. :)
VastaaPoista