torstai 30. syyskuuta 2010

Pöh!

Meni se homma sivu suun. Mitä piti harjoitella taittamista ja etsiä erilaisia taittoon kykeneviä ohjelmia. No, hyvä että ovat saaneet tekijän ja olen nyt sitten varalla, jos vaikka tämä säikähtää tai ei osaa. Muistin kyllä nyt luetella omat osaamiseni, mutta tosiasia on, että en juuri nyt saisi lehteä kasaan muuten kuin tavalla, jolla se edellinenkin tekijä oli lehdykäisen tehnyt: saksien ja liiman kanssa. Tosin ehkä sentään vähän laadukkaampana, vaikka itteäni kehunkin. Yksikin juttu oli tasan kaksi sivua pitkä pötkö ilman yhtään kappalejakoa, väliotsikoista puhumattakaan. Pisteissäkin oli säästelty, mutta mitäpä minä vanhaa ex-tekijää haukkumaan, kun itse jäin rannalle.


 Lupasin kuitenkin kirjoittaa heille juttuja, kun niin tästä kirjoittamisesta tykkään ja aiheitakin on vaikka miten paljon plakkarissa. Mikäs, ei tarvitse palkkioistakaan riidellä, kun eivät kuitenkaan maksa mitään, kuten ei lehden tekemisestäkään. Sikäli en siis veisi leipää kenenkään suusta. Ja ehkä jatkan kuitenkin sen taitonkin opettelua näillä surkeilla työkaluillani. Varmuuden vuoksi. Mutta lohtua oli haettava: jääkaapissa on ollut yksi vihreä heinäsirkkakaljapullo odottamassa vain tätä hetkeä. Se ja kasa yövoileipiä tekee nyt terää.

6 kommenttia:

  1. Voi harmi. :( Minulta saa tällä hetkellä myötätuntoa kaikkien hommien ohi menemisestä...

    VastaaPoista
  2. Pitää uskoa, että kaikesta uuden opettelusta on lopulta hyötyä. Hyvä, että jääkaapista löytyi lohtua ;o)

    VastaaPoista
  3. No, voi..mutta eikö se juttujen kirjoittaminen ole kumminkin hauskempaa kuin taittaminen. Jospa siitä urkenee uusi, mielenkiintoinen ura. Ainakin sinä kirjoitat niin lennokkaasti ja hyvin, että luulisi juttujen kiinnostavan.

    VastaaPoista
  4. Tiedän erään, joka oppi taitto-ohjelmankin ihan tuosta vain, ohjelma on englanninkielinen. Hän on taittanut sillä jo monta kirjaa (Adobe BageMaker).

    VastaaPoista
  5. Juu, juu, sillä olen itseni elättänytkin. Ja käyttänyt samaista Adoben ohjlemaa, mutta se on maksullinen ja vietävän kallis. "Loistava ura" on jo takana, mutta ihan huvikseni olisin vielä kirjoitellut. Kun jäin työttömäksi, laskeskelin että ei kannata menettää päivärahaturvaa muutaman epävarman juttupalkkion takia. Tuttavapiirissä on freelancer-toimittajia, joiden ongelmat ovat niin tuttuja, että en aiokaan heidän apajilleen. Kiitos kannustuksesta joka tapauksessa. Helpotti jo!

    VastaaPoista
  6. Minähän ostin kesällä Adoben CS2:n Huuto.netistä. Kallis oli sekin, mutta sentään noin 1/3 uuden hinnasta - ja tuota vanhaa versiota kuntakin käyttää. Voihan sitä sitten vähitellen päivitellä. Eli peukut pystyssä toivon saavani sen osa-aikatyön, sitten tohtisin ottaa näitä "sivubisneksiä"...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!