Meni kahvi väärään kurkkuun

Viikonloppuna luimme paikallislehdestä ihmeuutisen: kotikyläni pankki lopettaa toimintansa. Sen vielä jotenkin pieni pää voi ymmärtää, että takamailla olevat pikkupankit lakkautetaan, mutta että täällä, rintamailla! Matkaa Helsinkiin on tasan 50 kilometriä, juna-asema keskellä kylää ja tonttejakin kaavoitetaan kaiken aikaa lisää, jotta väkimäärä kasvaisi nykyisestä kai viidestä, kuudesta tuhannesta.

Sen arvasi, mitä isäni asiaan sanoi, kun tänään kävimme asiaa tiedustelemassa. Hän sentään on ollut pankin isännistössä tai miksi sitä aikanaan mahdettiin kutsuakaan. Vaarikin oli perustamassa paikallispankkia. Ei onneksi tätä, vaan naapurikylän kassaa jota vielä hoitikin omasta isännänhuoneestaan käsin, isä virnisti. Isä nyt vielä pystyy ajamaan taksilla naapurikaupunkiin, jompaan kumpaan suuntaan, mutta sen arvaa, että hän on pahoillaan. Ja kuinka moni mummu tai faari saa edes tarpeellista määrää, jos ollenkaan taksiseteleitä hoitaakseen asioitaan? Siinä sitten hakevat koko eläkkeensä kerralla ja tulevat oivallisesti ryöstetyiksi, kuten on nähty ja kuultu.

Vastuutonta meininkiä. Eivät kaikki pysty käyttämään tietokonetta, vaikka tietysti maksupalveluunkin voi ainakin tällä hetkellä lähettää laskut maksettavaksi. Toisaalta isäni, joka on sotainvalidi ja saa aika moneen kustannukseensa korvauksen valtiokonttorista, ei niihin voi maksupalvelua käyttää, sillä laskut on yksin kappalein leimautettava pankissa. Sitä hän on huomenna menossa tivaamaan, miten ikiaikainen pankkinsa tästä pulmasta aikoo selviytyä. Isällä on terävä pää ja kantava ääni, joten olisipa kiva olla kärpäsenä katossa katsomassa, miten 91 v. pauhaa.

Ettei nyt vallan mene ossuuspankin haukkumiseksi, niin kuulemma kylän nordeapankki on lakkautettu jo hetkistä aikaisemmin. Kun olin lähdössä opiskelemaan, oli paikkakunnalla ainakin osuuskassa, säästöpankki ja helsinginosakepankki ja jokaisella komea tiilitalo konttorinaan. Niin ovat ajat muuttuneet. Minä otin oman opintolainani Pohjoismaisen yhdyspankin eli PYP:n Ruskeasuon konttorista, kun asuin siinä muutaman korttelin päässä, vuokrakämpässä tietenkin.. Opintotuki oli siihen aikaan tuntematon käsite, mutta lainan uusi valtiontakaus oli suuri etuus opiskelijoille. Ja pienellä tultiin toimeen.

Ettei nyt menisi pelkäksi pankkien parjaukseksi, niin tässä uunituore kuva, oikeammin tiskituore:

Mainostin jo etukäteen uutta Rörstrandin astiastoani, jonka huusin netistä. Tänään haettiin postista ja nyt se parhaillaan hyrrää tiskikoneessa.

Rörstrandin museo Ruotsissa ei näitä tunnistanut, mutta arveli, että ovat olleet tuotannossa 60 - 70-luvulla. Kuusi ruokalautasta, muistaakseni saman verran asetteja, kaksikorvainen kulho, kaksi paistivatia, yksi kannellinen ja korvallinen keskikokoinen kippo ja kaksi pikkukippoa sekä yksi syvä lautanen ja siihen mallattu kansi. Osa astioista selvästi on jo vuosien saatossa rikkoutunut, mutta näillä mennään. Koot näyttävät aika sopivilta kahden hengen talouteen arkiastioiksi. Lautaskoko on aika paljon pienempi kuin nykyastioissa.