tiistai 3. syyskuuta 2013

Osta kirja -päivä

"Suomalaisissa kirjablogeissa vietetään tänään valtakunnallista Osta kirja -päivää. Idean emäntä on Café pour les idiots -blogia kirjoittava Marissa Mehr (joka listaa blogiinsa päivän mittaan kaikki kirjan ostaneet bloggaajat), ja päivän pointtina on ostaa kirjoja - täysihintaisia kirjoja. Ostamalla niitä ihan normaalihintaisia kirjoja kuluttaja tekee tärkeän valinnan ja tukee siten monen tahon työtä: kustantamoiden, kirjakauppojen - ja mikä tärkeintä, kirjailijoiden. Siksi haastankin myös lukijani ostamaan vähintään yhden normaalihintaisen kirjan."Kopioin tämän tekstin P.S.Rakastankirjoja -blogista.

Tämähän on erinomainen idea. Lähdenkin heti nettiostoksille ja sitten lisään Café pour les idiots -blogin linkin myös tänne. Niin ja tervetuloa kirjaostoksille!


Ostin kirjan




Olin jo aikaisemmin harkinnut tätä kirjaa. Itselläni ole minkäänlaista kosketuskohtaa lestadiolaisuuteen, mutta ehkä tämä romaani avartaa tajuntaani.

Näin kustantaja kertoo kirjasta:

"Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, Vilja ja Aleksi näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.

9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti. 

Taivaslaulussa konkreettiset yksityiskohdat avaavat lukijalle näkymän lestadiolaisyhteisön elämään. Suviseurat ovat hakkeentuoksua, keinuvia lautapenkkejä, pitsaa, punaista jaffaa ja Jumalan sanaa. Runollinen kieli kohottaa Taivaslaulun toiselle tasolle, yksityiskohdista rakentuu poikkeuksellisen kaunis kaunokirjallinen teos. Kuvat ihmisen sisimmälle löytyvät luonnosta: Väsyneen äidin nokasta kohoaa huuto, siipisulat kohisevat selässä, on avattava turvavyö, jotta ne mahtuvat kasvamaan. 

Taivaslaulu on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat nykykirjallisuuden valtavirrasta. Teoksella on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella."

5 kommenttia:

  1. Sain Taivaslaulun luettavakseni tyttäreltäni, on helppoa allekirjoittaa kaikki ne ylistävät arviot joita siitä blogeissa on kirjoitettu. Yksi mieleenpainuvimmista lukuelämyksistä ehdottomasti!
    Osta kirja on kannatettava tempaus, ostan minäkin:)
    Hyvää kirjasyksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, vaikken minäkään ihan sikaa säkissä ostanut. Kehuja olin lukenut. - Ja smoin: kivaa kirjasyksyä!

      Poista
  2. ♥ kiitos vinkistä! Mukavaa päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Luin juuri haastattelusi. Olipa mukaan leppoisa juttu!

      Poista
  3. Minäkin ostin samana päivänä tämän kirjan ja bloggasin siitä eilen. Kaunista ja phuttelevaa tekstiä! Joko sait luettua?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!