Hiihtolomaviikko ja seuraavat

Minuahan ei hiihtoloma kosketa, mutta saimme kahdet mieluista lomalaiset loppuviikolla. Tytär ja poikansa olivat päiväseltään torstaina ja Toinen tytär perjantaina. Tilauksessa oli runsaasti tehtäviä, Tyttäreille, joista tärkein olisi ollut jalkahoito. Sehän tietysti unohtui, mutta he kävivät kompostorilla ja roskalaatikoilla ja taisivat tehdä yhtä, toista muutakin. Harmin paikka, kun tärkein unohtui. En polvieni takia pääse itse poistamaan vanhoja varvaslakkoja ja uudestaan lakkaamaan olemattoman kokoisia kynsiäni. Kantapäiden raspauskin on vähän siinä ja tässä. Ennen syöpäsairautta investoin jalkahoitoon, mutta nyt en ole uskaltanut mennä jalkahoitaja Leenalle, etteivät jalkapohjat ohene liikaa. Jalkahierontakin on valitettavasti kiellettyä.

Toinen tytär tuli oikein "eväiden" kanssa eli esitteli tuoreen saksalaisen avokkinsa. Oi, miten miellyttävä nuorimies, komeakin vielä. Ei muuta kuin runsaasti heille onnea ja rakkautta. Toivottavasti tyttärestä tulee maatilan emäntä ja siihenhän hänellä on virallinen koulutuskin. Me isännän kanssa puhuimme töks-töks-saksaa ja töks-töks-englantia. Olisihan se kieli siitä vetreytynyt ja sanoja ruvennut löytymään, jos kieliä olisi useammin tarvis käyttää, mutta nuoret viipyivät juuri ja juuri teehetken verran ja jatkoivat sitten muualle. Hyvä niinkin.

Me olemme tarvinneet kumpaakin kieltä viimeksi tosi monta vuotta sitten. Mies muisteli, miten hyvältä tuntui, kun hän rohkaisui soittamaan nuoruuden ystävänsä leskelle surunvalittelut. Meidän ikäluokalla on tosi vahva koulupohja kielessä kuin kielessä, joten sen tiedän kokemuksesta, että se ei ole mistään kadonnut. Meitä vain ei opetettu puhumaan ja tietysti sanatkin ovat unohtuneet. Vävykokelas oli niinkin fiksu, että kehui meidän kummankin kielitaitoa ja otti jo siitäkin lisäpisteitä.

Ystävät lupasivat tulla lopettelemaan perjantailta jääneitä tarjoomuksia. Siinä kolmas ilon aihe.

Tässä vielä livenä komeat mustelmani, jotka syntyivät viime magneeettikuvauksessa. Kuva on armollinen, sillä kädenselän turvotus on jo pääosin laskenut ja mustelmatkin haalistuneet paitsi komeat sormimustelmat. Erityisesti sormusten alla väri on lähinnä musta.

Oikein kunnon isoja mustelmia on pitkin käsivarsia ja lisää tulee ensi viikolla. Tiistaista eteenpäin on arviolta neljät verikokeet plus tietysti kanyyli, mihin sen tipan sitten saakaan lykättyä, kun mustelmia on joka puolella. Vaikka en kai minä todellakaan ole ainoa "ongelmapotilas" ja aina on paikka löytynyt.

Tukkakin on kasvanut niin, että Tytär joutui jo leikkaamaan pisimpiä niskavilloja. Ne kai olivat sitä alkuperäistä kasvustoa. Mies kehui, että hiusväri ei olekaan harmaa, kuten luulin, vaan tumma.No, onhan siellä paljon harmaata mukana eikä lopullisesta hiuksistosta tietysti vielä ole tietoa. Helppo tämä ainakin on hoitaa. Kammata ei tavitse ja pestyt karvat kuivuvat ihan hetkessä.

Enkeleille on tilausta ensi viikolle. Toinen raju tiputus alkaa keskiviikkona ja jatkuu kai ainakin torstain ehkä perjantaillekin asti 12 tunnin välein. Se on se, mistä lääkäri ennusti äkkikuolemaa tai ihmeparantumista, jos näin saan sanoa, Onneksi kaksikin ystävää on luvannut tulla sairaalaan tervehdyskäynnillä. Se aina virkistää, ellen satu ole tokkurassa nukkumisesta. - Kotona jatkuvat rankat valkosolupiikitykset. Edellinen loppui maanantaina ja kesti yhdeksän päivää. Väsystä en ole vieläkään toipunut.

Toinen väsymyksen aiheuttaja voi olla se, mikä tuolla mahassa on ja jota kuvattiin. Lääkäri soittaa torstaina ja hän se passitti minut saman tien yksiin ylimääräisiin verikokeisiin. Jotainhan siellä on, se on selvä. Saa sitten nähdä, olenko kahden kuolemantuomion nainen vai onko jotain helpompaa tiedossa. Olen minä edelleen toiveikas ja luottavainen, mutta kieltämättä tulosten odottelu vähän pelottaa, varsinkin kun hengenahdistuskin on äkkiä pahentunut.

Mutta kuten blogiystävä Sesse sanoo: On ilo elää.