Päivän pääasia: kahdet päikkärit

Olo on edelleen tosi hyvä. Hengästyttää, muttei aikaisempaa enempää. Kuumetta ei ole. Väsyttää, mutta muuten olo on mitä mainioin, seesteinen ja turvallinen paitsi silloin kun olen pahantuulinen... Miestä ehkä tämä rassaa enemmänkin, mutta hänhän joutuukin aika prässiin kun rahtaa minua labraan, hoitaa kauppa-asiat ja on huonokuntoinen itsekin. Kahden viikon päästä on hänen ensimmäinen aluesairaala-käyntinsä ja jännittäähän se tietysti häntäkin.

Kun tänään alkoi valkosolujen kasvatusohjelma eli piikki mahaan kerran päivässä, niin sen tiesin entuudestaan, että tämä nukuttaa. Tänään unet kestivät kymmentä minuuttia vaille kaksi tuntia illansuussa. Kun jo sitä ennen olin ottanut tunnin päiväunet ja nukkunut aamullakin pitkään, niin ei kai kukaan hämmästele, miksi istun täällä vielä tähän aikaan. Vaikka eipä sen pitäisi ketään häiritäkään lukuunottamatta sitä, että päiväni menee tosi nopeasti ilman että saan mitään aikaiseksi.

Piikeistä puheenollen vielä. Maha on kuin pakanamaan kartta eli pitkäkestoisilla, komeilla mustelmilla. Kun mahaa kiusataan kahdenb sorttisilla piikeillä, niin ei varmaan ole ihme, jos syntyy mustelmia. Kaikkihan eivät itse uskalla pistää, mutta sitä ongelmaa minulla ei ole. Ja jos en itse piikikiä pistäisi, niin kuka sitten? Enhän ole niin vaivainen, että pitäisi kotipalvelua víelä tänne vaivata.

Tänään kudoin muutaman kerroksen sukkaa ja luin yhtä mielenkiintoista vanhaa sotakirjaa. Ilma oli upea, mutten arvannut lähteä yksin uloskaan. Olen nyt muutamana päivänä todennut, että kyynässauva on poikaa sisälläkin. Siinä minulla ei ole jääpiikkiä, vaan tavallisessa kävelykepissä, jolla uskallan mennä postilaatikolle asti. Lääkityksen vaikutusta kai tuo huippaaminen on, kuten sekin, että naputtelen tavallista enemmän lyöntivirheitä tekstiini.

Lääkitys varmaan tekee senkin, että näen taas pitkästä aikaa monen moisia unia. Ne eivät ole hyviä eivätkä pahoja, vaan  kertovat tavallisesta arkielämästä, joko omasta tai toisten. Ja mitään en enää aamulla muista.

Otin tosi nätin kuvan sinitiaisesta, mutten viitsinyt siirtää yhtä kuvaa kamerasta. Tässä sen sijaisena eilisen sinitintin kaveri talitiainen. Tuo rusetti linnun pyrstön takana on kaistele farkun punttia, jolla sidoin tuon kookosrasva-pähkinä-ym. tykötarpeista tekemäni kakkaran männyn katkenneeseen oksaan. Kuva suurenee klikkaamalla. Kiva kun eväät kelpaavat tirpoille!

Huomenna siis tänään, alkaa labrassa ravaaminen. Huomenna yhteen paikkaan, keskiviikkona toiseen ja perjantaina muistaakseni siihen toiseen, Sitten on taukoa ja muistaakseni vasta 24. päivänä löytyi aika kotikylän labrasta. Onneksi ei sentään Helsinkiin asti tarvitse lähteä. Jonottamalla pääsisin lähemmäksi, mutta se jono Marevan-potilaiden ruuhkan kanssa ei oikein viehätä. Ei silti, ajanvarauksellakin jouduin viime viikolla jonottamaan 20 minuuttia. Eikä sekä niin paha olisi, ellei näytteitä pitäisi saada määräaikaan mennessä eteenpäin, koska jo iltapäivällä on soittoaika syöpäsairaalaan kuulemaan tuloksia. Lauantai-aamuna anivarhain on magneettikuvaus, jonka kohteena on koko mahan alue.