Heh, tukkaa piti leikkauttaa

Olipa luksusolo, kun pääsin kampaajalle leikkauttamaan hiuksiani. Oli se sen verran kasvanut talven mittaan. Ehdin ihastua nysään tukkaani ja tilasin sellaisen kampauksen kampaajaltanikin, mutta ei tästä ihan semmoista enää tullut. Mutta kun naama tähän asti on muistuttanut porsaan naamaa, niin nyt se on otsatukkineen kuin lehmä-Helunan naama. Kampaaja olisi jättänyt päällihiukset pitemmiksi, mutta itse halusin niitä lyhyemmiksi, joten lopputulos on varmaan sitä, mitä tilasin. Onneksi hiukset kasvavat. Kun edellinen versio oli taipuisa, melkein kihara, niin pahaa pelkään, että nyt ei enää kiharoista voi puhua mitään. Onni sekin, että kortisonilääkitys on loppumaisillaan. Jospa posket vielä kapenisivat edes vähän, vai onko tämäkin pelkkää toiveajattelua?

Kampaajareissu oli päivån tärkein tapahtuma. Lopputulosta ei vielä ole kuvattu, mutta antaa tämän nyt vähän tasoittua ensin. Muu päivä on kulunut puutarhan ihmettelyssä ja seuraavan kirjan valmistelussa, tosin sanoen lähdemateriaalin lukemisessa.

Tällaisia yllätyksiä puutarharintamalta: vanha maatiaisakileija on ilmestynyt kellarinmäelle. En muista olenko kertonut enempää kellarinmäestä, varmaan olenkin moneen kertaan. Siinä tosiaan on ollut vanha maakellari, jonka mies joutui täyttämään, kun koivun ja varmaan muidenkin puiden juuret olivat pinnistäneet katon läpi ja muutenkin lattialla oli keväisin monta kymmentä senttiä vettä. Sääli. Olisin iloinnut hyvästä kellarista, jollaista talossa ei nyt ole. Ei edes huonoa. Jääkaappeja ja pakastimia lisätään tarpeen tullen.

Olen viime vuosina pyrkinyt kunnostamaan tätä kellarinmäkeä. Keskellä on pieni kivikkoryhmä, jossa rehottaa vuorenkilpi ja kituu muutama kivikkokasvi. Pihlajat, vaahterat, koivut ynnä muut pyrkivät valloittamaan tilaa itselleen ja niitä pitäisi vielä tänä saada poistettua. Kunhan en vain vahingoissa poistaisi häälahjaksi saamaamme amerikanpihlajaa - se se kai on. Taikka ikivanhaa vaaleanpunaista ruusua, jonka sain siirrettyä vanhan tontin toiselta laidalta. Muutamaa kuivanpaikan kasviakin, maanpeittokasvia ja sen sellaista olen myös yrittänyt istutella. Hanhikki ei oikein menesty, mutta joka vuosi sieltä nousee joku yllätyskasvi, josta en ole tiennyt tai muistanut mitään. Plus rikkaruohoa., tietysti.

Toinen yllätys on kaksi orvokkia, joista tässä toinen. Itse ne ovat siementäneet ja etsineet paikkansa kukkapenkin ulkopuolelta. Toinen on kaksivärinen ja sitä en ole tainnut vielä kuvatakaan.  Eivbätkä veijarit edes kasvaneet viime vuonna ihan lähellä tätä syysleimujen penkkiä, eivät edes tämän värisinä.

Lopuksi kuva voikukasta. Näinkin sen voi nähdä.

Kirjasta ei toistaiseksi enempää, mutta luen erilaista lähdekirjallisuutta ja mietin sisältöä, vähän rakennettakin. Ehkä kerron tämän saman kirjablogissanikin. On nimittäin into piukealla.