maanantai 15. kesäkuuta 2015

Se on kuulkaas juhannusviikko

Keskikesän juhlaan varauduttiin jo loppuviikolla. Mies kävi ostamassa puna- ja valkoviinikanikat samalla kun täydensi bensakanisterivalikoimaansa. Sitten hän otti asiakseen ihan kolmena päivänä parturoida pihaheinikkoa matalaksi. Kuulemma, jos säät sallivat, nurmi leikataan vielä kertaalleen ennen juhannusta. Siperian hernepensaan ja kurjenmiekkojen lisäksi ainakin tavallinen ja josikan syreeni ovat kukassa. Juhannusruusua en ole muistanut käydä katsomassa. Niin että tuli se kesä sittenkin, ainakin kukkien puolesta. Sadetta kyllä on saatu tänään ja saadaan ilmeisesti vielä viikollakin.

Vihoviimeiset puutarhaostokset tehtiin eilen ja tänään. Tuossa alimpana on kasvihuoneen ovipieleen tuskalla jyrsimäni matala kukkapenkki, jossa kasvaa, tai ainakin on istutettu rönsyansikka ja amppelivaula, viime mainittu vahingossa, kun taimi on takertunut toisen taimen kylkeen. Jos hän ei suostu siinä kasvamaan, vaihdetaan paikkaa.





Samalla haimme parvekelaatikkoon muutaman kesäkukan. Yhden nimi oli yksinkertaisesti kesäkukka, sillä myyjä nyppäsi tunnistelapun pois. Toinen on nimeltään tähtisilmä. Heidät kuvataan kyllä, mutta tänään ei ollut se päivä. Samaan laatikkoon kylvin jättikrassia, joka on kivan näköinen riippuessaan alas parvekkeelta, jos nyt yleensä suostuu itämään.

Kurjenmiekat ovat vanhoja lajikkeita, jotka siirsin pihan toiselta laidalta  "sadepuutarhaani". Vanhat  siemenkodat olisi kuulunut nypätä pois, mutta enpä tuota aikaisemmin tiennyt.  Kiitos marttojen Astalle, jolta sain runsaasti vinkkejä tällaisesta penkistä, josta en kuuna kullan valkeana ollut edes kuullutkaan. Penkissä on yhtä ja toista muutakin märässä viihtyvää, jotka kuvaan, jahka kaikki ovat nousseet maan päälle. Penkki on vanhaa ojanpohjaa, jonne ei ikinä ennen vesi ole tällä tavalla kertynyt.

Muutenkin kasvihuone, lavat ja penkit alkavat olla asianmukaisessa järjestyksessä. Jahka saan vielä muutamana jutun tehtyä, eli kylvettyä jotain, niin ei muuta kuin kasvakoot! Tyhjät kukkapurkit voivat ehkä saada vielä jotain salaatinsiemeniä tai jotain. Kasvun vauhdissa ovat ainakin mansikka, tomaatit, basilika ja chilit. Vihreässä pytyssä on kasteluvettä ja kasvit on istutettu joko amppeleihin tai isoihin muuttolaatikoihin. Ovipielessä on surkea kurkuntaimi. Kaksi reippaampaakin oli, mutta unohdin ne siemenkoriin kahdeksi päiväksi ja sen arvaa, miten siinä kävi. Tökkäsin ne kuitenkin maahan. Takaseinällä on kahden tuolin ja pikku pöydän "seurustelunurkkaus" ja tuolin oikelle puolelle rakensimme kesärengin kanssa pienen kasvihyllykön, johon tulee ehkä yrttejä tai salaatteja mahdollisesti kahteenkin tasoon. Yhtä kapinetta kaipaan ja se on minimi-maksimilämpömittari. Tietääkö kukaan, mistä sellaisen saisi? Olen etsimällä etsinyt.

Yksi asukaskin täällä on: sisilisko, jolle järjestin juomatarjoilun vesikuuppaan. Voi olla tietysti muitakin vierailijoita, sillä lattiassa olevasta reiästä tulee vähän paksumpikin otus sisään. Reikä ilmestyi heti ensimmäisenä vuonna. Vieras ehkä oli sama kaveri, joka söi kaikki maa-artisokat talven mittaan. Nyt sain uusia mukuloita, jotka kasvavat kasvihuoneen toiselle laidalle kaivamassamme penkissä, siis ulkokasvatuksessa tietenkin. Piparjuuri on samassa penkissä ja toiseen päähän, siis kahden penkin risteykseen, tulee sinikuusama.




Yrttitarhassa, raparperin takana on monivuotisia eli sitruunamelissa, salvia, mäkimeirami ja timjami. Muutama tämän päivän taimiostos olisi pitänyt vielä saada maahan, mutta kun en sateella viitsinyt lähteä istuttamaan, niin toivottavasti ne elävät pikkupurkeissaan. Huomenna minulla on syöpälääkärille meno ja varmuuden vuoksi pakkasin jo sairaalakassin valmiiksi. Kun sitä ei koskaan tiedä... Tämä on ensimmäinen kontrollivastaanotto sytostaattikuurin jälkeen, joten vähän kieltämättä jännittää, kun tässä kuitenkin on ollut kaikenlaista, ehkä pientä. mutta silti jotain. Hyvää viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Kiitos Villiviini; hyvää juhannusviikkoa myöskin sinulle! ♥♥
    Tule terveenä takaisin! ♥♥

    VastaaPoista
  2. Kunpa saisit viettää juhannuksen kotonasi miehesi kanssa! Metsäntyttö

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!