Yhtä juhlaa oli vihdoinkin Oslossakin, kun naiset hiihtivät kymppiä ja suomitytöt pärjäsivät kiitettävästi. Pronssia Aikulle ja yhteensä neljä kahdeksan parhaan joukossa! Sellaista ihmettä ei miesten lajeissa ole aikoihin näkynyt. Tosi-innokas penkkiurheilija, joka aikanaan minutkin innosti seuraamaan talvilajeja, isäni siis, varmaan virkistyi tästä ilonpisarasta, kun ei Holmenkollenilta muuten ole ilouutisia tippunut.
Nämäkin ovat kai osaltaan niitä hippusia, joiden avulla hän jaksaa, eli vastaan näin edellisen postauksen kommenttilootassa tulleeseen Sirkun kysymykseen. Kun äitiä ei voi kauppamatkaa pitemmäksi ajaksi jättää yksin, on isänkin seuraelämä supistunut puheluihin harvojen hengissä ja tolkussa olevien kaverien kanssa ja meidän perillisten käynteihin. Onneksi siivoojat ja hieroja sekä tietysti aamuin, illoin käyvät kodinhoitajat tuovat oman tuulahduksensa ulkomaailmasta. Viime mainitut tosin tekevät niin pikaisen visiitin, että kovin paljon ei siinä ehdi keskusteluihin syventyä. Onneksi isä pääsee luotetun taksikuskin kyydissä itse kauppaan.
Isä pitää toistaiseksi kiinni lupauksestaan hoitaa äiti kotona, niin kauan kun tämä jotenkin pysyy omilla tolpillaan. Itse en huomannut, mutta mies kiinnitti viimeksi huomionsa siihen, että äidin rollaattori ei enää ollut naulakon alla parkissa, vaan oli siirretty salin puolelle. Olisikohan se ollut peräti käytössä?
Mikähän siinä on, kun nämä vahvat naiset, esimerkiksi äitini ja anoppinsa myös, eivät saa kaatua suorilta jaloilta? Kun aikanaan mummi putosi sängystä ja lonkka murtui, joutui hän makaamaan petipotilaana lähemmäs kaksi vuotta. Sydän kesti ja kesti, kun kroppa oli hyvässä hoidossa ja ruokinnalla. Mummilla ei lopulta ollut tästä maailmasta enää mitään tietoa. Äiti alkaa olla samassa tilassa kuin anoppinsa. Siunattu asia, että hän ilmeisesti ei itse sitä tiedä.
Ajatukset kiertyivät taas väkisin tähän herra A:han, vaikka piti vain vähän jaaritella talvesta ja Kalevalan päivästä -
Ja tietysti isäsi jaksamista myös edesauttaa se asia, että hän tuntee mamman läpikotaisin ja osaa suhteuttaa asiat. Tietysti vanhuuden mukanaan tuomat sairaudet tuovat myös uusia ja yllättäviä piirteitä iäkkäiden ihmisten yhteiseloon.
VastaaPoista(Sen minkä olen ehtinyt perushoitajana olla työelämässä, olin töissä vanhainkodeissa. Siksi iäkkäiden ihmisten elämä kaikkine vaikeuksineen on sydäntäni lähellä.)
Sepä se, herra Altzheimer on tuonut suuria muutoksia. On varmasti tosi raskasta, kun huomaa olevansa naimisissa vallan eri tyypin kanssa kuin ennen. Tai ehkä ne kärjistyneet luonteenpiirteet ovat aina olleet olemassa, mutta pysyneet sivistyksen pintakiillon alla piilossa.
VastaaPoistaKiitos Sirkku kommenteistasi ja myötäelämisestä.
Onneksi olkoon Villiviini, olet voittanut ensimmäisen palkinnon Luontoblogissani, laitan siitä postauksen kun ennätän : Seijastiinan mietteisiin.
VastaaPoistaLaitatko tietosi minulle sitten siellä mainitsemaani S.posti osoitteeseeni, laitan pikku paketin tulemaan pikimmiten ♥
Ja iloista maaliskuuta :)
Kiitos jo etukäteen, Seijastiina. Lähetin äsken sinulle sähköpostia.
VastaaPoista