Hoh-hoijaa, kotona taas

Tämä on ollut rankka päivä, mutta kotiin tuli kymmenen uutisten aikaan kaksi väsynyttä, mutta kiitollista ihmistä. Kuten kerroin, olin lähdössä silmälääkärille, vaikka jo jossain vaiheessa mietin, että olisiko parempi vaihtoehto käydä hakemassa antibiootit omalta tutulta yleislääkäriltä. Mies  sanoi, että ei pidä hupsia, ja niin sitten ajelimme naapuripitäjässä vastaanottoaan pitävälle mukavalle silmälääkärilleni. Hän on paitsi mukava, myös pätevä. Pipi silmäni herätti ansaitsemaansa huomiota ja sain matkaani antibiottirasvareseptin. Silmä olikin päivällä oikein harvinaisen punainen ja tulehtunut, mutta lääkärin mukaan ei lainkaan harvinaisen tämän talven flunssien jälkitauti.

Eikä siinä kaikki: tuli pikapassitus silmäklinikalle laseroitavaksi, sillä verkkokalvostahan löytyi reikä ja raikas punainen väri oli tietysti jostain pikku-suonesta silmään valunutta verta. En nyt tämän paremmin tai lääketieteellisemmin osaa asioita selvittää. Olen vielä itsekin aika hämmentynyt siitä huolimatta, että tämä oli jo toinen laserointikerta, joten en osannut pelätä tai jännittää operaatiota. Sen muistin vanhastaan, että päätä ei saa liikuttaa.. Edellisestä tosin on aikaa hirmuisen kauan, ainakin 20 vuotta ellei enemmänkin. Nyt reikä kuitenkin on laseroitu tukkoon. Laite naputti kuin Singerin ompelukone.

Kun silmälääkäriretkeen kului aikaa noin 3 tuntia, niin silmäklinikalla aikaa, toki matkoineen, kului aika tarkkaan kuusi tuntia. Oma lääkärini soitti ja tiedusteli, milloin voisin mennä päivystykseen ja vastaus yllätti. Se oli ehkä turhankin lupaava: saa tulla vaikka heti! Ja mehän lähdimme, mitä nyt apteekissa ja ruokakaupassa käväistiin ennen lähöä.

Se nyt ei sitten ihan sillä tavalla mennyt kuin maallikot kuvittelevat. Meitä ennen jonossa oli kahdeksisen asiakasta ja paperinikin ehtivät illan mittaan olla vähän hukassa, joten aikaa kului tosiaan päivystyksen odotushuoneessa yli neljä tuntia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Lopputuloksestahan ei vielä tiedetä mitään, vaan jälkitarkastus on kahden viikon päästä. Tämän vaivan kanssa ei pidä leikkiä, sillä hoitamattomana silmä pimenee. Ja ne näkökentässä pyörineet pikku sontiaiset ja perhoset, ne olivat merkki tästä repeämästä. Kaikilla tosin voi liikkua silmässä pieniä mustia, vaarattomiakin pilkkuja silloin tällöin, mutta jos ne rupeasvat lisääntymään, niin  kannattaa olla tarkkana.

Rakas mieheni, joka tiesi jo etukäteen, miten kipeä hänen jalkansa on kuuden tunnin istumisen jälkeen, lähti siitä huolimatta kaverikseni ja henkiseksi tueksi ja piti sitä ihan itsestään selvänä palveluksena. Aika väsy minäkin olen, joten nyt ei irtoa enempää. Ja kuvia potilaasta ei oteta, on se silmäraukka nyt entistäkin raikkaamman värinen. Tomaatitkin kalpenevat tämän rinnalla.