perjantai 11. marraskuuta 2011

11.11.11 ja ihana sekasorto

Kuten Lovviisa edelliseen postaukseen kommentoi, niin ihana sekasorto on vaan jaksettava, kun voi odottaa parempaa. Tai jotain siihen suuntaan. Näin on! Tänä harvinaisena päivänä 11.11.11 jotkut menevät naimisiin vaikka autohallissa, mutta mepä ihastelemme uutta keittiötämme. Se ei tullut tänään ihan valmiiksi, koneita ja valoja puuttuu ja muutaenkin jotakin pientä vipstaakia on asentamatta. Sokkelitkin puuttuvat vielä, mutta nyt voin onnellisena näyttää, että tältä se näyttää ovien kanssa ja ilman ovia ja hyllyjä:



Kuvista ehkä voi päätellä, että tiskikone tulee tuohon alakuvan oikeaan laitaan nurkkaan. Sen päälle asennetaan uuni omaan lokeroonsa ja päällä on tyhjää toimittava iso yläkaappi. Se vaatii vielä luovaa ratkaisua mainiolta timpuriltamme, sillä vaikka kaappitehtailija lähetti kaksi ylimääräistä hyllyä, niin ei muistanut porata reikiä niiden kiinnittämiseksi. Kaappi on niin korkealla, että sinne varmaan säilötään vain harvoin tarvittavaa tavaraa. Kauneimmat kattilat nostetaan kaappien päälle. Muuten yritän saada käyttötavarat alas käden ulottuville.

Keittotaso tulee alemman kuvan reiän ja pahvilevyn paikalle ja sen vasemmalla puolella on ihanan iso tiskiallas ja kuivauskaappi. Olisin ottanut vieläkin kapeamman, mutta sellaisia ei ole. Jääkaappi ja tarvikekaappi ovat oviaukon vasemmalla puolella. Tuo höpsön näköinen kapea laatikosto tuli olosuhteiden pakosta. Ilman muuta olisin ottanut 10 cm leveämmän, mutta kun ei mahtunut niin ei mahtunut. Toivon, että laatikkoihin mahtuisi jotain vempainta, ainakin sauvasekoitin, mutta mielellään myös kahvinkeitin, jota nykykeittiössämme tarvitaan harvoin.

Tässä on vielä lähikuva tiskialtaasta ja kaappien lähes näkymättömistä vetimistä (= tuo vaalea poikkiviiru altaan alla). Sitten kun valot on paikoillaan, niin saan varmaan otettua paremmankin kuvan. Pöytäpintaa on vähän, mutta kaapit ja taso ovat normaalia syvemmät, joen eiköhän tässä pärjätä. Vanhan leivinlaudan päällä olen tähänkin asti leiponut, joten sikäli ei ongelmaa.

Viikonloppu ainakin eletään vielä mikrolämmitysten varassa, mutta ei haittaa! Ensi viikolla päästään vähitellen siirtämään tavaroita pois muuttolaatikoista, mutta nyt vietetään rauhallinen isänpäiväviikonloppu onnellisina tämän ihanan sekamelskan keskellä.

6 kommenttia:

  1. Keittiöstänne tulee upea!
    Kyllä tuota kelpaakin ihailla...☺

    VastaaPoista
  2. Kyllä tulee kaunis keittiö, ajatella tulee Joulu ja on UUsi Keittiö! Wau sitä Onnea...! :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniin keittiön oletkaan saamassa! Kyllä tuolla kelpaa kokata ja leipoa!

    VastaaPoista
  4. Uusi on aina uutta ! Näkisitpä mein 40v vanhan keittiömörskän...

    VastaaPoista
  5. Juu, hyvät ystävät, on se kivaa, kun talo saa kerran 30:ssä vuodessa uudet keittiökaapit. Tämä oli jo viimeinen hetki ennen kuin vanhat olisivat romahtaneet omia aikojaan alas. Nyt kieltämättä tuntuu hyvältä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!