Arvonta!

Edellisessä postauksessa julkaisin arvonnan sen kunniaksi että tuli kirjoitettua 500. postaus tähän blogiin. Pistänpä sen varmuuden vuoksi tähän uudestaan, vaikka toisaalta... ei se määrä, vaan laatu. Osallistujissa nimittäin.

Kuva on hintsun verran ikävä, mutta kuvasi sen hetkistä mielialaani oikein erinomaisen hyvin. Palkintona valinnaisesti kässäkirjoja tai ei käsityö maita, niin voin lähettää jotain muuta. Sen valitsen ihan itse omista valikoimistani.

-----

Tämä ihana sunnuntaipäivä tuli vietettyä sisällä. Jo oma piha on huonossa kävelykunnossa, joten en arvaa lähteä yhtään kauemmas. Päivä on kulunut lukemisen merkeissä. Ensin paksu Hesari, sitten lottakirja. En ole tainnut mainitakaan, että ihan kuin varkain olen ruvennut keräämään Lotta Svärd -aiheisia kirjoja, ensin erilaisia historiikkeja, nyt romaaneja tai muistelmakirjoja. Taso vaihtelee, mutta jokaisessa on kuitenkin aina jotain mielenkiintoista.

Kirjallisuudessa aina välillä on vilahtanut lottien yhteydessä nimi Valkoinen kirja. Se on herättänyt uteliaisuutta, mutta koskaan aikaisemmin ei ole valjennut oikein mistä on kysymys. Tai oikeastaan olen arvellut sen olevan joku alan perusfilosofiaan perehdyttävä eepos. Nyt satuin löytämään kirjan nettidivarista ja tilasin sen oitis. No, kirja kertookin naisten roolista "kapinan" eli kansalaissodan - vapaussodan aikaan ja nimenomaan valkoisten naisten näkökulmasta, mihin nimikin viittaa. Mielenkiintoista luettavaa, vaikka tietysti joku voikin ajatella, että yksisilmäistä tekstiä. Kirja on julkaistu joskus 20-luvulla, jos en väärin muista. Kirjassa mennään lähes pitäjä pitäjältä, taistelu taistelulta koko sodan historia, siis se mikä oli naisten rooli, ei tietenkään taistelijoina vaan leipureina, kokkeina, sairaanhoitajina, kuriireina ja niin edelleen.

Tiesin anoppivainaan joutuneen nuorena tyttönä hyvinkin lähelle taisteluita, sillä rintamalinja kulki talon pihan poikki. Kirjassa kerrotaan, miten anopin äiti leipoi, voiteli voileipiä ja lähetti tyttärensä viemään evästä taisteluhautoihin. Oikein iho nousi kananlihalle, vaikka olen eräistä muistakin teoksista jo tämän aikaisemmin lukenut. Näistä anoppi ei koskaan puhunut. Myös tyttäreni iso-isoäidin kuva oli kirjassa, samoin kuva talon pihapiiristä. Kumpaakaan en ollut aikaisemmin nähnyt.

Suomen itsenäistymisen historiaa muistavat tietävät, mikä oli sortovuosina toiminut Kagaali. Tässä samassa kirjassa kerrotaan myös kagaalia vastaavasta naisten liikkeestä, Naiskagaalista. Rohkeat naiset mm. keräsivät varoja, salakuljettivat erilaisia viestejä ja levittivät ja postittivat eri puolille Suomea Ruotsissa painettuja kiellettyjä lehtiä. Yksi tapaus jäi erityisesti mieleen: taas kerran oli uunituoreet lehdet tulleet Tukholmasta, nyt purjeveneellä tai laivalla saaristoon. Erään perheen huvilalle kerääntyi illanviettoon suuri joukko ystäviä, joilla oli mukanaan isot pakaasit ja laukut, tietysti tyhjinä. Kun he sitten  illalla tai seuraavana päivänä poistuivat, oli matkalaukut täynnä niputettuja ja osoitteilla varustettuja lehtiä valmiina vietäväksi postikonttoreihin. Ilmeisesti santarmit eivät ainakaan heti käsittäneet, miten naisetkin voivat toimittaa yhtä sun toista venäläisten viranomaisten näkökulmasta katsottuna laitonta. Osa suomalaisista viranomaisista kyllä katsoivat läpi sormiensa.

Näistä ei kyllä koulussa puhuttu mitään.  Tyttäreni isotäti, joka nyt lukemani perusteella mitä ilmeisimmin kuului naiskagaaliin, ei myöskään koskaan suostunut puhumaan kokemuksistaan. Vain sen tiedän, että hän toimiensa takia joutui istumaan Katajanokan vankilassa, söi hätätilanteessa kuljettamiaan kirjeitä ja oppi vankilassa morsettamaan naputtamalla sellissä olevia lämpöputkia. Täti ei kuulunut mitenkään johtoportaaseen, olipa vain aktiivinen ylioppilasneitonen. Naiskagaalin perustajajäseniä oli Tekla Hultin. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori ja myöhemmin kansanedustaja.