Viikko päässään, uusi alkamassa

Näin taas meni yksi viikonloppu kumman nopeasti. Söimme hyvin, ihastelimme aurinkoisia päiviä ja käväisimme äitiäkin katsomassa sairaalassa. Nimenomaan katsomassa, sillä muori oli niin sikeässä unessa, etten raaskinut herättää. Hän kyllä näytti unessakin hyväkuntoiselta ja oli puettuna päivähaalariin, josta päättelin, että hänet ehkä oli myös viety päivähuoneeseen. Muita sukulaisia ei näkynyt, ei tosin juuri muitakaan eläväisiä.

Viikolle luvataan ensin kai vähän lunta, joten seuraava kuva sopii aiheeseen. Tulisipa sitten jo kevät!

Tämän Heljä Liukko-Sundströmin pikku laatan nimi on Lumihiutaleita hiljalleen. Ihastuin tähän ihan valtavasti eikä hintakaan pyörryttänyt, joten ostin sen heti. Luulin värityksen perusteella, että tämä olisi ollut Heljän vanhempaa tuotantoa, mutta ei, tämä on kymmenen vuoden takaa. Saman tapainen ja niminen postikortti sekoitti. Se on aikaisemmilta vuosilta.

Erityisesti ihastuin ostokseeni sen jälkeen, kun huomasin erään toisen nettikauppiaan kaupitsevan samaa kuvaa tuplahintaan. Mies varmaan repii pöksynsä, kun paketti tulee. Toivottavasti se tulee pienenä ja lituskaisena topatussa kirjekuoressa.Tämä on kooltaan n. 11 kertaa 15 senttiä. Mutta eikö olekin nätti? Eikä lainkaan muistuta Heljän "tusinalaattoja", vaikka tietysti onkin sarjatyönä tehty. Ostin tämän laatutavara.comista.

Istuimme lopun päivää tuoleissamme lukemassa. Minä sain luettua loppuun Suomen Naisliiton ja Suomalaisen Naisyhdistyksen historiikit.  Näin vanhaksi olen päässyt ja vasta nyt nämäkin yhdistykset jossain määrin avautuivat. - Välipalaksi etsin paikallishistoriasta ruttouutisia 1800-luvulta. Nyt tuntuu kuin kaipaisin välillä oikein tosi rehellistä hömppäkirjaa tai vaihtoehtoisesti jotain hyytävää dekkaria.Tämä sota-ajan työtyttökirja tosin odottaa avaamistaan ja sitten on se Liza Marklund, jota lupasin kommentoida.