tiistai 13. maaliskuuta 2012

Hyvin sujui

Hyvin meni, nimittäin miehen ensimmäinen lääkärireissu. Yksi vika on ennallaan, muttei pahentunut. Paineita ja pulssia pitäisi vain saada vielä alemmas, mutta onneksi nyt sentään on lääkkeet, jotka eivät aiheuta pääsärkyä tai muita oireita. Lääkkeet siis ovat ennallaan, mutta annostusta lisätään ja sekin tapahtuu tuntemusten mukaan. Kerrankin fiksu lääkäri, mutta hän olikin kuulemma nainen.

Kukat hänelle! Ihana jouluruusu ei suinkaan ole enää näin ihana, mutta kituu ilmeisesti vielä hivenen hengissä. Saisinpa sen ja kaverinsa pysymään elossa siksi, että voin istuttaa ne pihalle. Tosin kerran olen yhden saanut vietyä pihapenkkiin. Istuttamisen jälkeen siitä ei ole enempiä havaintoja.

Päivällä kipaistiin isää katsomassa ja faari olikin oikein reippaalla mielellä. Valitettavasti vain paino ei tahdo laskea eli kyse on nesteen kerääntymisestä. Toinenkin vaiva eli hengitysvaikeudet ovat ennallaan. Joimme päiväkahvit ja jutustelimme aikamme. Minulle ainakin jäi hyvä mieli käynnistä, toivottavasti isälle myös. 

Tämän päivän säätila on ollut todella erikoinen. Paistetta, pyryä ja tuulta sekaisin. Onneksi meillä ei ole ollut ongelmia sähköjen kanssa, kuten monella muulla taas tänään. Päivä ilmeisesti kuuluu vielä kategoriaan "talvi", vaikka lämpötila taisi aamullakin olla plussan puolella. Silti auton lasit olivat kuulemma jäässä.

Taidanpa laittaa saunan lämpiämään, kun en viikonloppuna vielä raaskinut kastaa uuttaa "luukkiani". Nyt se alkaa olla jo niin pesun tarpeessa, ettei asiaa enää voi lykätä.



1 kommentti:

  1. Fiksut lääkärit ovat aika monesti kiven alla;tiedän ihan omasta kokemuksestakin,kun valitettavasti joutunut vuosien mittaan ko.ammattiryhmän kanssa asioimaan keskimääräistä enemmän.No,itse asiassa mulla on lääkärikammo ja se johtuu juuri siitä,että olen useamman kerran saanut epäammattimaista palvelua.Nykyään viivyttelen lääkäriin menemistä aina liian pitkään :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!