perjantai 9. marraskuuta 2012

Näpertelyä

Pakkasin tänään oman osuuteni joululahjoja Operaatio Joulunlapselle. Innostuin eilen ostamaan niin paljon kamaa, että mies joutui tänään hakemaan lisää laatikoita ja hyvin nekin täyttyivät. Mieli hyvä itsellä, toivottavasti myös köyhillä lastenkotilapsilla. Omista Sukkasadossa kutomistani sukista tietysti pakkasin parin joka laatikkoon.

Nyt alkaa sitten lapastelukuu. Ilmoittauduin siihen, vaikka melkein jo vannoin, että kutomiset on tältä syksyltä kudottu. Ihanaa kun on ihmisiä, jotka hallinnoivat näitä mukavia kampanjoita.

Päivän mittaan sain senkin aikaiseksi, että pilkoin salin verhokankaan (10 metriä) kahden metrin paloiksi. Jakojäännös 50 senttiä, eli nyt ei muuta kuin jännittämään, minkä mittaisia verhoja syntyy. Niin uuttera en sentään ollut, että olisin heti ruvennut ompelemaan. Mieskin hihkaisi jo kaupasta tultuaan, että aurinko on laskenut, työt seis! Ensi viikolla ne on ommeltava ja ostettava vielä lisääkin kangasta. Ikkunoita on viisi kappaletta. 

2 kommenttia:

  1. Tosi ahkera olet ollut. Minulta meni sukkasato tänä syksynä ohi, mutta tusinan olen sukkapareja saanut valmiiksi joulupaketteihin.
    Jouluna on hyvä muistaa lähimmäisten lisäksi myös vähäosaisempia ja varsinkin sellaisia lapsia.
    Hyvä, villiviini! Mukavaa joulun odotuksen aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!