Minä synnyin kuulemma helluntaisuununtaina. Siitä on todisteena valokuva, jossa ovat tuore isä, isovanhemmat ja eräs vaarin etäinen serkku vaimoineen. Minä olin mummin ja vaarin ensimmäinen lapsenlapsi.
Nyt ei syntymäpäivä ihan osunut helluntaille, vaan ei kauaksikaan. Tätä helluntaita juhlin puutarhatöissä. Tytär tuli avuksi istuttamaan kasveja: saniaisia, lumikärhön, mehikasveja, kurjenpolvia ja ties mitä. Enpä olisi niitä itse maahan tainnut saadakaan. Päälle joimme leivoskahvit ja tytär lähti pyöräilemään kotiaan mukanaan laatikollinen kasveja.
Näin koreita kukkasia meillä ei vielä ole, mutta kylläkin pikkuisen taimet muun muassa tästä. Tarkoitukseni on seuraavaksi tehdä laaja kierros pihassa eli rahdata monta kannullista kasteluvettä erinäisten istutusten niskaan. Mies ei vielä ole saanut viritettyä kesäletkuja eli saavit ammottavat tyhjinä. Kesävesihana sen sijaan jo toimii.
Illalla istutin vielä muutamia tomaatintaimia kasvihuoneeseen ja sitä puuhaa on vielä tällekin päivälle. Tuvan pöytä pitää saada tyhjäksi taimilaatikoista. Kun on ne paljon mainostetut julkkarit ensi viikolla ja pöytään katetaan kavitarjoilut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!