Julkkarit onnellisesti takana!

Nyt se on sitten ohi ja kuten tapana on sanoa: olo on väsynyt mutta onnellinen.

Jos olette naamakirjassa, niin katsokaapa, ystävät, sieltä pientä tunnelmapalasta eilisistä julkkareista. Onnittelumalja kohotettiin meidän pihalla auringon paistaessa täydeltä terältä. Juhlamusiikiksi valittiin tietysti Sibeliusta, jolla on kohtuullisen kokoinen rooli itse kirjassakin. Minä itse erotun fuksianpunaisessa mekossani, jonka Pellavasydämen Mervi minulle ommella surautti. Moni kysyi, mistä mekko on kotoisin eikä ollenkaan pahalla tarkoituksella!

En hoksannut ottaa kuvaa kirjapinosta, mutta totta se nyt on! Sain kirjat maanantaina, jolloin käytiin viemässä isälleni ensimmäinen kappale sukutarinaa "Kohtaamme Mattilassa, Kristiina Juhontytär Eskelin kertoo". Kirjaa saa tilata minulta kovakantisena (villiviini55 ät gmail.com tai etunimi.sukunimi ät kolumbus.fi). Pehmeäkantisena sitä tulee myös minulle tai sitten sitä voi tiedustella vaikkapa lähimmästä kirjakaupasta taikka kustantajana nettikaupasta (www.mediapinta.fi).

Kirja siis on sukutarina meistä keski-uusmaalaisista Eskelineistä tai oikeammin sanottuna 1800-luvulla eläneistä esi-isistä ja -äideistä. Sen lisäksi kirjassa on paljon muutakin ajankuvaa, mm. pieni ruoka- ja murresanasto.

Te muutamat ihanaiset, jotka olette kirjan jo tilanneet, malttakaa mielenne. En kerta kaikkiaan ole ehtinyt postittaa kirjoja, en edes hankkia postitusmateriaalia, mutta kyllä se tästä...

Kahvipöydässä meillä oli foccaciaa, kotijuustolla päällystettyä saaristolaisleipää, hyviä ässiä ja unelmatorttua. Kolme upeaa passaria oli hoitamassa tarjoilua. Kuva on huono, enkä ole edes kysynyt lupaa sen julkasuun, mutta pointti ovatkin nuo valkoiset pitsiessut. Itse ompelemani. Materiaalina oli pitsilakanat lähes puolen vuosisadan takaa. Meni siinä vahingossa häälakanakin, jonka olin talouskoulussa ommellut ja merkannut.

Mutta ei pelkkää iloa: juhlaa varjosti tieto siitä, että isä oli edellisenä iltana joutunut sairaalaan. Kävin tänään katsomassa häntä ja kovin oli uupunut. Tämä nykymeininki on kummallista: lääkäri käy vain tiistaisin ja perjantaisin katsomassa potilaita eli isä ei ollut vielä nähnyt vilaustakaan tästä suuruudesta.

Matkalla - olimme haastateltavina ja kuvattavina - meinasi kahteen kertaan käydä hullusti. Ensin mies oli ajamaisillaan toisen auton kylkeen ja muutamaa minuuttia myöhemmin liikennevaloissa toiseen suuntaan kääntyvien kaistalta auto melkein poukkaisi meidän kylkeemme. Kuskin mielestä ilmeisesti hänen edellään ajanut ei reagoinut tarpeeksi nopeasti liikennevaloihin, joten hän kurvasi meidän kaistan kautta vasemmalta ekan auton ohi ja kääntyi siis oikealle. Kumpikin oli karmeita tilanteita.