Kiirettä lykkää

Tiedän vanhastaan, että kiire tulee aina, ku juhlat lähestyvät. Niin oli nytkin käytettävä koko armas pyhäpäivä töihin. Kasvihuoneella oli pari laatikkoa odottamassa istuttajaa: mansikkaa ja tomaattia. Ne sain hoidettua. Samoin istutin kaksi pytyllistä miljoonakelloa. Hommat alkoivat eilen: istutin yhden rodon ja klipsuttelin trimmerillä pahimpia voikukkia ja nokkosia aidanvierestä samalla kun mies ajeli nurmikot siistiksi.

Omenapuu-pikkuinen kukkii. Uusi Rautatieomenapuu on jo kukkinut, mutta nyt aprikoin, tarviisisiko se sittenkin lisää aurinkoa. Juurella oleva kevätesikko Vironperältä sai miehen tuomion. Kasvia ei sentään tarvitse tappaa, mutta kuulemma hän ajaa sen yli ruohonleikkurilla, ettei kasvia siirretä kukkapenkkiin.

Istutuspuuhien jälkeen rupesin omepelemaan tarjoilijaessuja keskiviikon tarjoilijattarille. Kolmas ja viimeinen oli kesken ja sain kuin sainkin sen valmiiksi. Pääteltäviä lankoja on varmaan monta sataa, mutta siihen en jaksanut ruveta. 

Piti vielä sanomani, että naaputtelen tietokonetta tähän aikaan se takjia, että kirjoitin julkkaripuheeni, inspis iski. En ole varmaan vuosikymmeniin kirjoittanut yhtään puhetta. En kyllä usein pitänytkään , ei sen puoleen. Ja sitten printteristä loppui muste. Tekstistä saa sivulta 1 juuri ja juuri hikisesti selvää. Mutta eiköhän se siitä sitten mene. Eniten pelkään rupeavani itkemään, kuten tapani nykyisin on joka asiasta, jopa omista ajatuksista liikuttua itkuun. Pöh!

Mutta nyt nukkumaan!