Muistelupäivä

Nyt on hyvä mansikoita peratessa muistella. Äidin kuolemasta tuli tänään kuluneeksi vuosi ja haikea tunne kai tässä on päällimmäisenä. Haikeus ennen kaikkea kaikista niistä sanoista, jotka ovat jääneet puhumatta. Viimeinen, sairaalassaolovuosi oli jo sellaista erkaantumista, kun äitiin ei oikein minkäänlaista kontaktia enää saanut eikä oikein moneen vuoteen sitäkään ennen. Jos koskaan, mietin itsekseni.

Kävimme haudalla. Tai oikeammin minä kävin, mies odotteli autossa. Haudalla oli vielä hyvässä kunnossa isän hääpäiväruusut. Sisareni varmaan on istuttanut nuo kellot, mitä jalostettuja peurankelloja lienevätkään.

Minä taittelin pihan jasmiinpensaasta omat kukkani. Niitä isällä oli tapana hakea aina äidille tämän syntymäpäivän aamuna.

Jo hautausmaalla päässäni rupesi soimaan "Pääsen asukkaaksi kultakaupunkiin, viedään vierahaksi häihin iäisiin". Tiedättehän tämän? Voisi sitä tietysti hullumpikin laulu soida päässä.

Poikkesimme samalla matkalla kauppaan ja nyt sain ne mansikkani. Vähän alle 24 euroa laatikko ja oikein hyvän makuisia ja kiintietä marjoja. Seuraava operaatio onkin niiden viipaloita ja pakastaminen.