Työlauantai

Olipa tänään mukava päivä! Sain Tyttären apulaiseksi, itse asiassa hän pääasiassa teki, minä istuin ja lepäsin ja sitten tein vähän ja taas lepäsin. Kastelin sentään kasvihuoneen kasvit ja kieltäydyin laskemasta vainaita. Niitä, kuolleita kasveja nimittäin, oli taas syntynyt, kun en muutamaan päivään jaksanut käydä kastelemassa. Tytär kaivoi kaksi kuoppaa ja istutti niihin kaksi istuttamista odottanutta mustikkapensasta. Toisen sain veljeltäni jo varmaan ainakin kuukausi sitten, mutta viisaana miehenä hän oli kaivanut pensaan ison multapaakun kanssa. Toisen tytär kaivoi terassin kasvilaatikosta, jossa en arvellut mustikan viihtyvän. Nyt nämä ovat tontin laidalla. Kasvilaatikkoon jääneeseen koloon istutin muutaman taimen, jotka luultavasti eivät ehdi tänä vuonna kukkaan, mutta ovatpa nyt ainakin mullassa. Mukana tuli liuta muurahaisiakin.

- Tämä on vain kuvituskuva, kun en ole kameran kanssa viime päivinä hihkinut. Parvekkeen kukkia, jotka siirtyvät syksyllä penkkiin talvehtimaan.

Sitten siirryimme marjapensaiden äärelle. Kumpikin poimimme juuri sopivan määrän punaisia viinimarjoja. Tytär vielä rohkeana naisena poimi rajaojassa kasvavista mustaherukoista litran verran mustia. Joko oja tai raja on siirtynyt, sillä tuskin pensaat lentämälläkään ovat ojaan siirtyneet. On mukava ajatella, että pensaat ehkä ovat talon ensimmäisten omistajien istuttamia joskus ennen sotia. Viimeinen suvun edustaja kuoli vanhuuteen 1952, joten tuskinpa hän enää viimeisillä voimillaan puutarhaa kohensi. Tytär sanoi perkaavansa ja pakastavansa marjat jo tänään. Minä perkasin puolet ja jatkan huomenna. Ilman apua en olisi millään selviytynyt näistä hommista. Nuorempana ja terveenä sitä olisi nämäkin tehnyt käden käänteessä...

Illalla jatkoimme miehen kanssa rapukekkereiden merkeissä. Ravut maistuivat melkein paremmilta nyt kuin pari päivää sitten, vaikka hyviä ne olivat silloinkin. Valmiiksi keitettyjä täplärapuja tarjouksesta, samaa erää kumpanakin iltana. Maanantaina on 10-vuotishääpäivämme ja silloin aiomme mennä ulos syömään, kuten tapana on joka vuosi ollut.

Sen verran tuli päivän aikana käveltyä, että jalat olivat vielä illallakin kipeät tukisukista huolimatta. Tai ne ehkä puristivatkin niin, että nilkkoja särki. Muutenkin päivä väsytti, joten uni varmaan maittaa.

Kertaalleen vielä kauniit kiitokset kannustuksestanne, hyvät blogiystävät! Sananne tuntuivat tosi hyviltä. Kissa vain elää kiitoksella, mutta silti - te tiedätte.