perjantai 6. marraskuuta 2015

Iloinen ilta

Sain odottaa lääkärin soittoa melkein virka-ajan loppuun asti, joten oikein mitään ei tullut tehtyä koko päivänä. Uutiset olivat kuitenkin mukavia eli kannatti odottaa! TT-kuvissa ei ollut mitään epäilyttävää eli ei näkynyt syöpää. Kipu haiman kohdalla oli mitä oli, sillä siellä oleva möykky oli entisellään, ei siis kasvanut, jos ei pienentynytkään. Sitä seurataan ja kuvataan seuraavan kerran neljän kuukauden päästä. Ei epäilystäkään, etteikö mieli olisi iloinen ja kiitollinen.



Lääkäri ei oikein osannut arvuutella vatsakipujen syytä, mutta seuraavaksi teen kotitestin eli jätän rautapillerit hyllylle pariksi viikoksi ja senkin jälkeen otan vain joka toinen päivä. Veriarvot olivat sen verran kohentuneet, vaikka kuulemma punasolut olivat viekö aika pieniä, mitä se sitten tarkoittaakaan muuta kuin että ne olivat pieniä. Ei tullut mieleenikään, että se voisi olla kipuilun syy. Tietysti jos kivut jatkuvat ja varsinkin pahenevat, niin sitten ruvetaan tutkimaan. Helpotuksen huokausta! Jouduin silti ottamaan särkylääkkeen, mutta eihän rautakuurikaan vielä ehtinyt loppua, vasta huomenaamulla.

Illansuussa kävimme ottamassa influenssarokotuksen ja terveysasemalla oli ennen meitä noin 50 ihmistä. Nyt se kuitenkin on hoidettu "alta pois". Mies lähtee aamulla silmäklinikalle. Toivottavasti piikitys nyt tällä kerralla onnistuu. Viimeksihän sitä ei tehty luomitulehduksen takia.

Aamulla olisin saanut mainion kuvan, jos siis olisi ollut kamera kourassa. Tinttu istui ikkunan poikkipuulla pitkkän ja katseli pää kallellaan sisälle. Joku isompi lintu kävi koputtelemassa toisen ikkunan takana, mutta lehahti tiehensä niin nopeasti, etten edes tajunnut mistä oli kysymys. Yhtenä vuonna haukka istui ikkunan takana olevalla vanhalla lintulaudalla.


Otin eilen kuvan uudelleen kukkimaan alkaneesta miljoonakellosta, mutten viitsinyt sitä yhtä ainokaista siirtää tänne. Aamulla kukat tosin jo näyttivät aika paleltuneilta, joten olikin ainoa hetki kuvata ne. Pellolla ja pihamaalla oli kuuraa vielä iltapäivälläkin, joten talvea kohti mennään, näistä melkein enäätyslämpötiloista huolimatta.

4 kommenttia:

  1. Hienoja uutisia sinulla on! Todella ilo lukeakin, ettei kuvissa ollut mitään uutta huolestettuvaa. Hyvää syksyn jatkoa.

    VastaaPoista
  2. On yksi asia, josta en täällä uudessa rivarikodissa tykkää...arvaappa mikä. No, tääällä on lintujen ruokkiminen kielletty! Mikä on sen mukavampaa, kun seurata elämää lintulaudalla. Onneksi muutaman kerran olen tintin nähnyt takapihallamme. Miehelle jo sanoin, että vien lautasella siemeniä tuonne pihalle, mutta hän oli sitä mieltä ei missään tapauksessa..:) No ymmärrän sen kiellon kyllä, kun malla pellonvieressä talot ovat, niin äkkiäkös niitä hiiriä tulee...oon meinaan pihalla nähnyt..:)

    VastaaPoista
  3. Helpotuksen huokaus! Sitä niin oppii arvostamaan tavallista arkea, kun välillä joutuu jännittämään...

    VastaaPoista
  4. Yhteiset kiitokset kommenteistanne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!