Kun päivänsankari lähti illaksi harkkoihinsa pasuuna kainalossa, vietin minä iltaa kutimen kanssa. Kinnas illassa, kaksi parhaassa. Toinenkin on jo melkein valmis, mutta niin kävi, että lanka loppui ennen peukkuja ja jo kärkikavennukseen tarvitsin pätkän muuta lankaa. Peukaloista tulee nyt possunpunaiset,, kun sopivampaa väriä ei löytynyt. Tämä ikivanha Nalle-lanka on pyörinyt nurkissa, sillä se on tosi rumaa. Kuvassa salama näyttää tämän paljon oikeaa nätimpänä. Tosin kinnaslankana tämä on jotenkin siedettävän näköistä. Kerästä tein jo yhdet pakolaissukat, kun ajattelin että lämpö on tärkeämpää kuin visuaalinen ilme tai väritys. Tämä oli niitä entisaikuisia 150 gramman keriä.
Pakkasin tänään pussillisen pakolaissukkia lähtemään SPR:n toimistolle ja sieltä sitten eteenpäin vastaanottokeskuksiin. Niitä oli 14 paria isompia ja pienempiä eli pääasiassa naisten ja miesten kokoja. Ihan pikkulasten sukkia en tehnyt, sillä arvelin niitä kertyvän muutenkin. Yhdet sukat tein kyllä itselleni eli kokonaissaldo syksyltä on 15 paria tähän mennessä. Uusia lankoja tuli vastaavan kokoinen pussillinen - se sama, jonka täytin ääriään myöten näillä.
Minulla on yksi keltainen kesäneule kesken ja sen kuvioneuletta yritän kutoa muutaman kerroksen kerrallaan. Mutta välillä rupesi mieli tekemään tuota lapasten kutomista, kun ne syntyvät niin paljón nopeamminkin. Värien puolesta punakirjavat tumput sopivat mustan takkini kanssa.
Sukkahanke jatkuu. Minun sukkani ovat pelkkiä perussukkia ilman koristeita ja kruusauksia. Käsitöiden tekeminen tunnetusti tekee päälle hyvää ja varsinkin tässä hetki sitten, kun ei ollut varmuutta mahavaivojen vakavuudesta, oli kutominen todellista terapiaa, mutta kärsivällisyyteni ei riitä palmikoiden ynnä muiden väkertämiseen. Eli se, mitä en osaa, sitä en tee.
Meillä siis kudotaan, ei neulota. Sitä paitsi arvelisin kutomisen tekevän hyvää myös sormilleni. Sormenpäiden neuropatia on hellittänyt, mutta nyt parin sormen alanivelten välit ovat olleet jo viikkoja kipeät ja turvoksissa eikä sormet tahdo oikein mennä nyrkkiin varsinkaan aamulla. Kaikenlaista vaivaa sitä pitää ihmiselle tulla. Jos ei isoa, niin sitten näitä pienempiä.
Diabeteshoitaja arveli, että syynä sormivaivaan voisi olla kilpirauhasen vajaatoiminta, joka aiheuttaa turvotusta taikka sokerikin, vaikka toisaalta sokeritasapainossa ei tällä hetkellä ole mitään vikaa. Säikähdin talvella niiden tähtitieteellisiä lukemia. Luulin jo mittarinkin hajonneen, mutta syynä olivat kaiketi sytostaatit tai kortisoni tai molemmat. Seuraavan kerran säikähdin kesällä, mutta sairaalassa hoitaja seisoi vieressä vahtimassa, että varmasti laskin hiilihydraatit oikein. Aikaisemmin olin toki noudattanut ohjetta, joka ei perustunut yksittäisen aterian hh-määrään. Pitkäaikaisinsuliinikin vaihdettiin samalla reissulla toiseen. Nyt asiat ovat mallillaan, varsinkin silloin kun muistan tökätä neulan sormeen ja mitata sokerin... Kilpirauhaskoetta ei ole vähään aikaan otettu, mutta sen takia menenkin tiistaina labraan.
Toinen kiusallinen vaiva, joka aina vaan jatkuu ja jatkuu, on tämä näköongelma. Sen takia menenkin silmänpohjakuvaukseen. Se on sitten arvuutettavissa, milloin joukkokuvauksen tulokset tulevat. Näön olisi jo pitänyt kohentua. Oudointa on se, kun näkö heittelee, mutta hyvä tietysti kun ei ole kokonaan kadonnut. Miehellä on näöstä hävinnyt ainakin kolmannes toisesta silmästä ja toista hoidetaan kertomallani pistossarjalla, ettei siinä kävisi samoin. Vika ei ole sama molemmissa silmissä.
Mutta henki pihisee oikein hyvin ja siitä olen tosi kiitollinen. Painokin on pudonnut toistakymmentä kiloa (kuten oli laita silloinkin kun sain syöpädiagnoosin---). Punnitus on tehty ennen isänpäiväkakkuja.
Hyvää alkanutta viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!