Jatkuu tänään

Joulutarinamme jatkuu. Paikalle tuli siis taitava viulusti-Pekka, todella taitava ammattilainen, viulunsoiton opettaja ja kapellimestari. Iloiseksi yllätykseksemme hän kaivoi viulun esille ja saimme kuulla kyyneitä silmiin nostattavan Armas Järnefeltin Kehtolaulun ja Jean Sibeliuksen Preludin.

Musiikkiohjelma jatkui myöhemmin, kun vieraat olivat seurustelleet ja käyttäneet hyväkseen pöydän antimia. Kapellimestari-Paulin johdolla istuinpaikkansa etsi varmaan toistakymmentä puhaltajaa huilusta pasuunaan, Kapellimestari itse soitti trumpettia. Rummutkin oli paikalla ja sello. Kun en ole musiikki-ihmisiä, en sen kummemmin osaa soittoa analysoida, en haluakaan, mutta konsertti oli upea. Mikä ettei ollut, kun soittajat olivat enemmän tai vähemmän ammattilaisia tai ainakin vakavasti harrastaneita ja opiskelleita.

Alkuun kuulimme En etsi valtaa, loistoa ja Maa on niin kaunis. Sitten oli kevyempää, kuten Kilisee, kilisee kulkuset ja joku muukin lasten tuttu joululaulu. Lapsia näet istua nökötti kuuntelemassa lähemmäs  kymmenkunta kappaletta, iältään alle vuoden vanhoista ehkä ekaluokkalaiseen. Erityisesti lapsia varten järjestettin soitinesittely, jolloin kukin instrumentti töräytti ilmoille haluamansa sävelet. Konsertin päätti Sylvian joululaulu.

Joku ainakin rivien välissä ihmetteli, miten suuret juhlat meillä oikein olikaan. Oli ne, vieraita lapset mukaan lukien viitisenkymmentä. Kieltämättä tallainen vanha tai siis entinen maalaistalon päärakennnus on iso. Soittajat mahtuivat hyvin tupaan ja vielä hyvä joukko vieraitakin. Lähes kaikille riitti istumapaikka konsertin ajaksi. Lapset ja taisi jokunen äitikin tosin istua lattialla ja yläkerran rappusilla, mutta sopu tilaa antoi.

Talomme on siirretty nykyiselle paikalleen 1890-luvulla, perimätiedon mukaan 1893. Rakennusvuotta ei tiedetä, mutta muuttovaiheessa perheen esikoinen oli jo - ellen ulkoa väärin muista - täyttänyt 18 vuotta. Siihen aikaan taloissa oli suuret tuvat ja lisäksi yksi tai kaksi kamaria. Vaatteet ja tavarat säilytettiin aitoissa ja niinpä komerotilaa ei juuri talossa ollut. Sen sijaan ovia oli, yhdessäkin huoneessa saattoi olla kolme ovea.

Silloinen isäntä oli vähän ehkä suuruudenhullu, mutta ainakin monessa yhteiskunnallisessa riennossa mukana. Kun talo määrättiin siirrettäväksi uusjaon yhteydessä nykyiselle paikalleen, arveli isäntä, että kun nyt talonpaikka on pakko vaihtaa kylän toiselle laidalle, niin rakennetaan saman tien vielä sali ja isännänhuone. Nekin valmistuivat ennen vuosisadan vaihdetta.

Alkuperäisen isännän suku sammui 1952 ja tilan osti kenraali Paavo Talvela. Mieheni osti erinäisten välivaiheiden jälkeen talon kenraalin perikunnalta 1980. Kauppaan kuului vain vanha päärakennus ja aitta pihapiireineen. Tilan maat jakautuivat muille.

Kun peruskorjaus valmistui saman vuoden jouluksi, oli täällä silloin ensimmäinen glögitilaisuus eli nyt juhlittiin 35:ttä joulujuhlaa. Perinne jatkukoon niin kauan kuin henki pihisee ja jotenkin jaksamme. Osa vieraista on vakioväkeä, esimerkiksi tietyt sukulaiset, naapurit ja ystävät. Sitten on aina ns. liikkuva osa, joka vaihtelee vuosittain. Kivahan kaikki ystävät olisi kutsua, jos se vain olisi mahdollista.