Se on joulukuu

Ihanaa adventin aikaa ja joulun odottelua, rakkaat lukijat! Meinasi ihan unohtua, kun oli eilen muuta miettimistä. Tänään kirjoitin ison nipun joulukortteja, varmuuden vuoksi hyvissä ajoin. Yhtenä vuonna teimme sen virheen, että nuukuuksissamme ostimme kakkosluokan postimerkit ja niinpä kutsut glögikonserttiimme tavoittivat vieraat vasta jälkikäteen. Onneksi älysimme soittaa ja lähettää sähköposteja perään. Tänä vuonna kuoressa on omapostimerkki, kuten viime vuonnakin. Ja ykkösluokkaa.

Oviseppele tuvan ovessa oli vielä jouluna 2011 tämän näköinen. Nyt siitä on jo tipahtanut yhtä sun toista, kun ohimennen talon emäntä siihen aina joskus törmäilee.

Mies ei saanut lauantaina uutta valoverkkoa pihakiveen, sillä sähköliike piti ovensa lukossa. Tänään uusi yritys: kas, heillä ei tämmöistä artikkelia ole myynnissä näin joulun alla. Eli vielä pitää vaihtaa kauppaa. Kun kännykkäni lakkasi illalla toimimasta, niin asiaa on huomenna kännykkäkauppaan ja siinä samalla sitten varmaan Prisman jouluvalo-osastolle tai rautakauppaan.

Tänään sain sentään joulun tähden korjattua ja ripustettua tuvan ikkunaan. Samalla kun ostimme mainostamani sohvan ja nojatuolin, ostin myös valkean, kauniin paperitähden. No eihän me sitä kumpikaan osattu kasata. Mies aloitti aivan väärästä päästä, kun olin sanonut, ettei neuropaattisilla töppösormillani semmoista askaretta tehdä. Närkästyi vielä, kun kuulemma jäkätin vieressä antamassa neuvoja eli käskin katsoa ohjetta ensin käyttöohjeesta. No, hän heitti puuhan kesken, mutta tähdessä oli jo muutama repeämä... Hän kyllä valitteli huonoa oloaan, joka varmasti kiristi pinnaansa. - Toivottavasti ukkorukan olo kohenee yön aikana eikä päinvastoin. Miehet kun eivät hevin valita, ei tämä ainakaan. Vannotin, että minut pitää tarvittaessa herättää.

Minä sitten jatkoin tähden kanssa näpertelyä, sillä sen kokoaminen nyt mikään amerikiikankikka voi olla.  Sainkin sen avattua ihan tähden malliseksi, mutta ne repeämät senkun kasvoivat ja lisääntyivät, joten lampunpidike ei enää suostunut asettumaan, saati pysymään paikallaan. Luovutin ja siirsin uuden led-lampun vanhaan kuparin väriseen, josta olin jo ollut luopumassa. Sain jopa tähden alas ikkunasta ja takaisin paikalleen. Vähän semmoinen suunnitelma minulla on, että käytän paperilyhdyn vaikka pöytäkoristeena. - Led-lamppuja sähköliike sentään suostui myymään, mutta kuulemma vähän pitkin hampain.

Yritin äsken etsiä kuvaa vanhasta ikkunatähdestäni ja törmäsin vuoden 2011 jouluun, jolloin on kuvattu myös tämä pikkutonttu. Tähteä en kylläkään löytänyt.,Tai ei tämä tonttupoika niin pienikään edes silloin ollut. Nyt hän on uuttera lukiolainen.

Lopetin sen jouluvuoden kuvien katselun lyhyeen, sillä se oli äidin viimeinen joulu, jolloin isä välttämättä halusi hänet vielä kerran kotiin. Ehkä siitä olikin lohtua isälle. Äiti tuskin tiesi, missä oli eikä oikein olisi jaksanut istua tuolissakaan, vaikka oli tukevasti sidottu penkkiin. Kuvat kertoivat surullista tarinaa elämän viime kuukausista, jolloin suunta oli enää alaspäin. Murheellista, miten todella monessa mukana ollut yhteiskunnallinen vaikuttaja joutuu elonpäivänsä päättämään terveyskeskuksen vuodeosaston valkoista kattoa tuijottaen. Kirjoitin pyynnöstä äidistä pienoiselämäkerran nettiin Naisten ääni-sivustolle (www.naistenaani.fi). Sinne kerätään parhaillaan eri alojen vaikuttajanaisten tarinoita. Kuka hyvänsä voi lähettää materiaalia, kannattaakin lähettää.